Olen lukemassa Joyce Meyerin kirjaa "Tavallisen rukouksen taivaallinen voima" (Kuva ja Sana 2009), jota lukiessani minulle tuli mieleen aika, kun olin eräässä rukouspuhelimessa vastaamassa rukouspyyntöihin vapaaehtoisena. Sain työskentelyyn koulutusta ja opastusta. Vastaillessani rukouspuhelimeen ja ottaessani vastaan rukouaiheita ja rukoillessani yhdessä soittajan kanssa, sattui monta kertaa etten muistanut enää alussa annettuja rukousaiheita, minkä vuoksi ryhdyin kirjoitamaan niitä muistiin. Joskus soittajat kyselivät muodollista koulutusta tällaiseen tehtävään. Tunsin monesti etten ollut hyvä rukoilija, minkä vuoksi rukoilin itseni puolesta, jotta saisin kykyä rukoilla näiden rukousta tarvitsevien ihmisten puolesta. Tämän jälkeen soittikin eräs iäkäs ihminen ja pyysi rukoilemaan aiheidensa puolesta. Lopetettuani rukouksen hän sanoi, että edesmennyt miehensä pappikaan ei osannut rukoilla niin hyvin kuin rukoillut, vaikka olin saanut rukousvastauksessa kykyä rukoilla. Näin tuli vastaus omaan rukoustarpeeseeni ja rohkaisua. Tämän tekstin välityksellä haluankin rohkaista kaikkia rukoilemaan lähimmäistensä puolesta, vaikka ei olisikaan mahdollisuutta olla rukouspuhelimessa.
http://koti.welho.com/penttijuhani
26-01-10
Väärässä paikassa olemisen ongelma
Kerran vuosia sitten eräs vankilatyötä johtava henkilö pyysi minua pitämään Raamattutunnin eräässä vankilassa, johon suostuinkin, vaikka en ole pitänyt aiemmin Raamattutunteja. Menin vankilaan, jossa olikin noin kymmenen hengen ryhmä odottamassa. Vartijat poistuivat ja jättivät minut vankien kanssa Raamattutunnin pitoon pariksi tunniksi, mutta eräs henkilö sanoi, että on väärässä paikassa, voisiko hän päästä pois. Vastasin minulle sen sopivan hyvin, mutta huomattiin ettei ole yhtään vartijaa saapuvilla päästääkseen häntä pois, joten hän joutui kärsimään tästä opetuksesta sen kaksi tuntia kunnes vartijat saapuivat paikalle. Jostain syystä voimme olla väärässä paikassa jonne emme ole halunneet mennä. Tällaisesta tilanteesta kirjoittaa myös John Beveren kirjassaan "Viholliselta pääsy kielletty" (www.kkjmk.net 2009) siitä kuinka oli saanut vakavan näyn 1980-luvun lopulla, joka muutti hänen elämänsä ja julistuksen suunnan. Hän oli nähnyt suuren joukon ihmisiä, niin suuren, että heitä oli mahdoton laskea ja etten ollut koskaan sellaista nähnyt. He tungeksivat taivaan portilla odottaen pääsevänsä sisään. He odottivat Mestarin sanovan: "Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti" (Matt. 25:34). Mutta sen sijaan Mestari sanoi: "Minä en ole koskaan tuntenut teitä, menkää pois luotani." Jumala näytti minulle heidän kasvoillaan olevan tuskan ja kauhun. Sillä oli paikoilleen naulitseva vaikutus sieluuni, joka on kasvanut aikaa myöten voimakkaammaksi.
25-01-10
Viikonlopun Venäjän Karjalan Lahdenpohjan matka lastenkoteihin
Kävin viikonloppuna Venäjän Karjalan Lahdenpohjassa lastenkodeissa vierailemassa Mailis Wörlinin ryhmän mukana 11 hengen pikkubussilla. Ensin vierailtiin Lahdenpohjan lastenkoti-Internaatissa, jossa on 8 -18 vuoden ikäisiä lapsia, jotka esiintyivät meille laulaen ja esittämällä näytelmän. Lastenkoti-Internaatti tarvitsisi ruokalan rapatun seinän maalaamiseen maalia, seinien pinta-ala on n. 720 neliötä, myös rapattuihin ulkoseiniin tarvitsisivat maalia, jonka väri sointuisi punaiseen peltikattoon. He ovat ryhtyneet remontoimaan lastenkotien huoneita ja yksi huoneista oli jo keretty remontoimaan, jota he esittelivät meille. Vammaisten lastenkodissa vierailimme myös, jossa saimme leikkiä lasten kanssa, eli jalkautua lasten joukkoon heidän tarvitessa huomiota ja syliä. Vammaisten lastenkodissa on lapsia 18 ja henkilökuntaa 38. Lahdenpohjassa oli kovat pakkaset n. 25 astetta ja energialaitos oli kuulemma unohtanut tilata hiiltä lämmitykseen ja jota paikattiin puuenergialla, mutta kylmän tuntuista oli sisätiloissa, jos ei ollut muuta lämmitystä kuin kaukolämmön patterilämmitys. Vierailimme myös Meeri os. Volotisen luona jne... Autoni oli Kiteellä parkissa ja minua mietitytti kuinka se lähtee käyntiin oltuaan pakkasessa pari päivää. Auto lähti heti käyntiin 25 asteen pakkasessa, eikä ikkunoihinkaan ollut tullut raaputettavaa jäätä. Kaikki sujui oikein hyvin.
Seurakunnan ylösotosta
Soitin Radio Deissä olevaan "Taivaan ja maan välillä" -ohjelmaan su 24.1. noin klo 23.40. Innostuin siihen, koska eräs nainen soitti aiemmin ohjelmaan kysellen srk:n tempauksesta / ylösotosta ja sen ajankohdasta. Minusta Petri Mäkilä ja Pasi Turunen olivat asiallisia ja oikeaan ohjaavia mutta aika varovaisia em. naisen kyselyissä.
Srk:n tempaus tai "Jeesuksen omien ylösotto Herransa luo" on monille kiehtova asia ja samalla suuri ongelma. Monet voidellut Jumalan palvelijat kajoavat asiaan mutta heidän voitelunsa ei riitäkään ko. asian ymmärtämisessä. Näin jotkut armoitetut sielujen voittajat, esirukoilijat, profeetat ja uskon miehet saattavat ylösottoasiassa puhua "kummallisuuksia suurella varmuudella". joka ei tulekaan Hengestä!
Eräs oikeasti merkittävä parantajaprofeetta oli sitä mieltä, että koko tempaus/ ylösottoasiaa ei löydy Raamatusta tai että se on ainakin käsitetty väärin. Toinen raju uskonmies ja arvostamani peloton Herran soturi taas sanoi yksikantaan srk:n tempaamisen ennen vaivanaikaa olevan suurta länsimaista pullamössökristillisyyttä.
Mutta kuinka todella on? Olen huomannut, että se uskova, jolla on suuri voitelu joissakin todella tärkeissä palveluasioissa srk:ssa, ei välttämättä olekaan voitelussa joissakin niissä asioissa, jotka eivät kuulu hänen kutsuunsa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että joku on käsi mutta ei silmä. Joku voi srk-ruumissa edustaa kuulemista (kuuloaistia) mutta hän ei ole ollenkaan ole käsi tai jalka.
Evankeliumeista tai edes Jeesuksen lopunaikaa koskevista puheista et saa selkeää kuvaa siitä, miten srk otetaan pois! Jeesus kertoi lopunajoista ja tulemuksensa merkeistä opetuslapsilleen, jotka olivat juutalaisia. Tällöin koko srk-ajatus ja varsinkin pakanauskovien osallisuus lupauksiin ja Kristukseen olivat vielä salaisuus tai jotenkin usvan takana. Samoin itse evankeliumi - siten kun se srk:lle ilmoitettiin - oli paljolti pimennossa. Vasta Paavali toi evankeliumin koko täyteyden srk:lle (juutalaisille ja pakanoille). Myös srk:n ylösotto tuli selkeästi esiin Paavalin kautta, koska srk ei enää ollut tuntematon hänen toimiessaan apostolina!
Paavalin kirjeet, Johanneksen kirjeet ja muut kirjeet ennen ilmestyskirjaa ja apostolien tekojen jälkeen opettavat srk:lle, mitä on evankeliumi, mikä on seurakunta, miten uskovan tulee elää, mikä on Israel ja mikä oli/on sen tilanne silloin (nyt) sekä mikä on sen tulevaisuus. Tessalonikalaiskirjeissä sekä 1.Kor.15. luvussa Paavali tuo esiin srk:n ylösoton. Nämä opetukset srk:n poistumisesta yläilmoihin Herransa luo ovat hyvin tärkeitä meille uskoville, jotka muodostamme maanpäällä olevan näkyvän srk:n nyt. Jeesuksen opetukset Hänen tulemuksestaan ovat tärkeitä mutta Paavalin opetukset srk:n ylösotosta ovat tärkeämpiä. Jos olet uskonnollinen, niin sinun voi olla vaikea niellä edellistä!
Ilmestyskirjan lukeminen ilman ymmärrystä srk:n ylöstempaamisesta on monessa mielessä täyttä sekasotkua. Jos valitaan satunnaisesti 100 nyt elossa olevaa uudestisyntynyttä, niin ehkä heistä 3-10 on jonkinlaista näkemystä ymmärtää edes jotenkin Ilmestyskirjaa. Useimmat ovat viimeistään Ilmestyskirjan 4. luvussa siirtyneet fantasian puolelle. Jos olisi hiukan pisteliäs, voisi sanoa, että yhtä hyvin voisivat tutkia Star Warsia tai jotakin muuta avaruusfantasiaa.
Ilmestyskirjan 4.luvusta lähtien srk:aa, sellaisena kuin se Raamatussa ilmoitetaan, on Ilmestyskirjasta vaikea, jopa mahdoton löytää! Tähän on selitys ja se löytyy Paavalin ylöstempaus -opetuksista! Mainitaanhan Ilmestyskirjassa pyhistä ja Jeesuksen todistajista - niistä, jotka ovat voittaneet Jeesuksen veren ja todistuksensa sanan kautta. Mutta kuitenkaan Ilmestyskirjassa evankeliumia yms. ei julista enää srk. Esim. Ilm.14:3:ssa ikuista evankeliumia julistaa enkeli - miksi ei srk? Kahta säkkipukuista todistajaa / profeettaa ei tarvittaisi, jos Jeesuksen srk olisi maanpäällä. Kuninkaat ja muut pyytävät vuoria lankeamaan päälleen ja kätkemään heidät mm. Karitsan vihalta (Ilm.6. loppujakeet). Pitäisikö srk:n sitten olla maanpäällä tuossa tilanteessa? Nyt joku voi sanoa, että Herra suojelee srk:aa kyllä maan päälläkin tuossa tilanteessa. Silti kysyn epäuskoisena: "MIKSI?" Mikä funktio Herran omilla eli Jeesuksen morsiamella olisi tuolloin olla maanpäällä? Ei kukaan sulhanen tässäkään maailmassa haluaisi samaa morsiamelleen - kuinka sitten Herra Jeesus?
Koko Ilmestyskirjan teksti ja tyyli kertoo enemmänkin siitä, että sitä ei ensisijaisesti kaikkinensa ole tarkoitettu srk:lle, vaikka sen lukeminen tekee kyllä itse ilmestyskirjan mukaan autuaaksi sen, joka sitä lukee!!! Entäpä 24 vanhinta valtaistuimen edessä - keitä he ovat? Heidät esitetään jo 4. luvussa. Ovatko kaikki ko. vanhimmat sitten VT:n pyhiä (profeettoja, tuomareita, patriarkkoja)? Mutta eikö olisi luonnollista ajatella heistä osan olevan myös SEURAKUNNASTA? Mutta jos heistä osa on srk:sta, niin kuinka he ovat jo valtaistuimen edessä 4. luvussa? Mutta Paavali opettaa, että poisnukkuneet srk:sta ja elossa oleva srk temmataan Herraa vastaan yläilmoihin yhdessä (ja ehkäpä se koskee VT:n pyhiäkin). No, miten vanhimmat ovat siten jo 4. luvussa Taivaassa Jumalan valtaistuimen luona, jos ylösotto tapahtuisi vasta myöhemmin? No, eivät mitenkään! Ainoa hengellinen, ymmärrettävä ja Paavalin ylöstempausopetuksen mukainen asia on, että koko srk (maanpäällä elossa olleet ja jo poisnukkuneet srk:laiset (ja mahdollisesti myös VT:n uskovat)) ovat jo temmattuna/ ylösotettuna Taivaassa Ilm.kirjan luvussa 4.
Eikä esittämäni, Raamatusta ja erityisesti pakanain apostolin Paavalin opetuksesta tuleva näkemys ole sellainen, joka ikään kuin kertoisi srk:n pääsevän kuin koira veräjästä turvaan. Ei, sillä jo ennen antikristuksen ilmestymistä uskovia (srk:aa) vainotaan. Tätä vainoa tekee ja on aina tehnyt ns. suuri portto - maan kauhistusten ja riettauksien äiti (Ilm.17). Koka srk:n historia todistaa, että eläviä uskovia ja Jeesuksen todellista srk:aa on vainottu ns. uskonnollisen instituutioiden kautta! Tämä kaikkina aikoina ollut uskonnollinen portto nousee voimakkaimmillaan lopunaikana vainoamaan verenhimoisena uskovia. Antikristusta srk tuskin tulee näkemäänkään. Portto mielestäni tulee esiin ennen antikristusta (vrt. Ilm. 17~ portto ratsastaa pedolla ts. sillä on aluksi valta yli pedon). Myös Ilm.19 kertoo kuinka taivas ja Jeesuksen morsian iloitsevat ennen kaikkea Suuren porton tuomiosta.
Aamen, srk odottaa Jeesusta tulevaksi toistamiseen mutta nyt hakemaan omansa valmistamaansa sijaan Isän kotiin! Emme odota antikristusta, emme odota eksytystä, emme odota Ilmestyskirjan sinettituomioita, emme odota pasuunatuomioita, emme odota vihan maljoja! Me teemme hyvän palvelijan tapaan työtä (Matt.24,loppujakeita) ja teemme Pyhän Hengen ohjauksessa suuren sadonkorjuun ja siten odotamme Yljän tuloa yläilmoihin srk:aa vastaan! AAMEN, Maran ata!

20-01-10
DNA sukututkimus
Muistan vuosien taakse, kun Reinhard Bonkke puhui Helsingin Saalemissa ja hänellä oli puheensa aiheena Raamatun sukulistat, joita hän oli pitänyt aiemmin merkityksettöminä ja jättänyt ne lukematta Raamatusta, mutta sittemmin ymmärtänyt niiden kautta kuinka tärkeitä yksilöt, suvut ja kansat jne. on Jumalalle. Tänään olin Vantaan sukututkijoiden DNA illassa, jossa selvitettiin mitä DNA sukututkimus on ja kuinka sellaisen saa tilattua ja kuinka saatuja tuloksia voi hyödyntää. Katso tarkemmin ja tule mukaan www.fidna.info
http://koti.welho.com/penttijuhani
http://koti.welho.com/penttijuhani
USA:n matkalla koettua
Kävellessäni USA:ssa Seattlessa kadulla, niin uskovat jakoivat mikrosirusta tietoa ja varoituksia ottaa sitä pedonmerkkinä. Suomeen tultuani sähköpostiini tuli tällainen viesti:
"http://www.netikka.net/mpeltonen/Yhdentyminen.rtf
DON?T TAKE IT - ÄLÄ OTA SITÄ!!!!
Tämä teksti on lyhennelmä amerikkalaisen tohtori Colin Sandersin kolmetuntisesta puheesta otsikolla "Mark of the Beast" ( suom.Pedonmerkki), jonka on suomentanut suomalais-syntyinen Australian kansalainen Veli Lavia.
Colin Sanders on tekniikan tohtori, joka on ollut mukana valmistamassa mikrosirua, josta hän on uskoontulonsa jälkeen käynyt julistamassa ympäri maailmaa: "älkää ottako sitä merkkiä!" Tänä päivänä tämä merkki on valmis jaettavaksi.
Sandersin ura on kulkenut CIA:n (lempinimeltään "Evergreen") ja FBI:n kautta tiedemies-ja insinööriryhmään, joka on suunnitellut erilaisia mikrochipsejä (m-siruja). Ryhmään, jonka pääsuunnittelija Sanders oli, kuului 100 miestä ja kaksi naista. Ryhmä sai tehtäväkseen erään Amerikassa toimivan suuren sairaalan ylilääkäreiden ja heidän avustajiensa kanssa suunnitella sellainen mikrosiru, joka yhdistäisi hermoradat erään nuoren naisen katkenneessa selkärangassa. Koe onnistui, ja he saivat tämän täysin liikuntakyvyttömän naisen alaraajat toimimaan. He tekivät ihmeen, josta mm. Valitut Palat on kirjoittanut pitkän tarinan. Tämä koe maksoi noin 1,5 milj. U.S.dollaria.
Tämän kokeen sivutuotteena syntyi sellaisia mikrochipseja, joiden avulla voitiin hallita ihmisen mentaliteettia; sanalla sanoen, ihmisen päätöksiin voitiin vaikuttaa tämän sirun välityksellä! Eräästä ihmisestä saatiin sirulla manipuloiden kuin entisaikain natsisaksalainen yli-ihminen. Hän pursui intoa. Kun ärsykettä vielä hieman lisättiin, oli kaikki ohi. Tällä keinoin ihmisestä voidaan hetkellisesti tehdä kuin raivotautinen ja yhtäkkiä se voidaan myös lopettaa. Mikä hirvittävä sivutuote!
Mikäli ihmisessä on tämä siru, hänet voidaan paikantaa mistä maailmankolkalta tahansa ja nappia painamalla aktivoida hänet! Tämä siru on mikroskooppisen pieni; se on tavallisen ruiskeneulan kärjen kokoinen. Siinä on nyt jo noin 250000 komponenttia sisällä. Tiedemiehet sanovat, että siinä on vielä tilaa vaikka millä mitalla; elektronisesti siihen voidaan satelliitin välityksellä tallentaa lisää ohjelmia. Sirun asennus ihon alle voidaan suorittaa tavallisen verikokeen yhteydessä!
Kun ryhmä oli saanut tämän mullistavan chipsin aikaiseksi, tuli lisää tiedonjanoa. Jotta merkki saataisiin kerta-asennuksella pysyvätoimiseksi, tarvitsi se voimalähteen itseensä. Tällöin löydettiin Litium-paristo, joka varaa itseään pelkän lämmönvaihtelun vuoksi. Kun tutkittiin mistä ihmisessä löytyvät ne paikat, joissa lämmönvaihtelut ovat suurimmillaan, haivaittiin, että kaksi paikkaa on ylitse muiden: otsassa tukan rajassa ja oikean käden selkämysalueella. -----------
Pelkästään ruumiinlämpätila, joka on noin 98,6- 104 Fahrenheitia, riittää toteuttamaan ihmisessä tämän kaiken; "patteria" ei tarvitse koskaan vaihtaa. Mikään maanpäällinen armeija ei koskaan pystyisi tällaiseen hallintaan; nyt yksi ainoa impulssi synnyttää hirvittävän "armeijan".Kaikki on valmista!
Eräs tehdyistä kokeista on Sandersille itselleen tärkeä:tiedemiehet halusivat kokeilla, minkälaisella ainekoostumuksella tämä mikrosiru voidaan ihon alle laittaa. Sandersilla oli oma ehdotuksensa, mutta lääkärit tyrmäsivät hänen aine-ehdotuksensa. Lääkärit ajoivat Litiumia. Sanders kysyi johtavalta lääkäriltä, olisi laitteen hajoaminen ihon alla vaarallista ihmiselle? Lääkäri vastasi: "Sinähän olet utelias." Rikkoutuessaan se aiheuttaa vakavan tulehduksen ja kivun; jopa paiseita! Jos tämä merkki syystä tai toisesta tuhoutuu, tuo ihminen on tuhottu! -----------
(Ilmestyskirja 16:2 Ja ensimmäinen lähti, ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.)
Tänä päivänä jo ainakin 6000 ihmistä mm. Ruotsissa on ottanut tämän merkin ja heitä seuraillaan kaiken aikaa. Heidän sijaintinsa saadaan tv-rutuun milloin tahansa. Tekniikka on vastaava, jota liike-elämä käyttää selvittäessään jonkin asiakkaansa tapahtumatietoja;se ,mitä tiedostoihin on talletettu, on kaikkien systeemioikeudet omaavien saatavissa ja tiedossa (mm. EDI).
Sanders on ollut mukana 17:ssa kansainvälisessä kokouksessa, missä salainen maailmanhallitus on pitänyt istuntojaan. Itse Henry Kissinger on ollut siellä mukana ja hänen antamansa lausunto on: "me emme pysty millään muulla tavoin tunnistamaan ja hallitsemaan ihmisiä tässä maailmassa kuin tätä kautta! Meidän on tehtävä jotakin tämän asian hyväksi."
Jokainen , joka ottaa tämän merkin, on täysin toisten hallittavissa mielenmuutoksen kautta. Ihminen ei voi silloin olla enää oma itsensä, vaan robottia muistuttava "cyber"-luomus! Komentokeskuksesta annettava impulssi varmasti kahlitsee orjaksi, mutta sillä on myös tuhoava ominaisuus.
Näitä chipsejä on ruvettu käyttämään mm. floridalaisissa lastenkodeissa; ainakin 17000 lasta on jo merkitty ja heitä valvotaan- lapsia, jotka eivät mitään ymmärrä! He ovat koekaniineja tällaisessa hirvittävässä petoksessa. Sanders itse todistaa, että jo vastasyntyneitä lapsia "rokotetaan"!
Valvonnan suorittamiseen taivaalle ryhmä lähetti 23 satelliittia, joilla peilataan merkin ottaneita. Joka 19.minutti nämä ihmiset astuvat kuvaruutuun! Tämä ei vielä riittänyt, vaan kehitettiin tehokkaampi satelliitti ja niitä on nyt 66 kpl. Nyt ne kattavat koko maailman. Australiassa tämä testattiin lehmillä; ne eivät voi enää eksyä maanviljelijältä. Merkkejä on myös laitettu delfiineihin- tuhansien kilometrien päässä ja syvällä meressä, ne ovat lähellä. Eri puolella maailmaa herättivät ihmetystä oudot valoilmiöt, kuin räjähdykset, taivaalla. Tohtori Sanders kertoo, että leimahdukset syntyivät, kun nämä 23 ensimmäistä satelliittia jouduttiin lasersäteellä tuhoamaan niiden tehokkaampien 66:n tieltä. Sanders tietää tarkelleen mistä puhuu; hän oli pres. Reaganin aikana USA:n armeijan palveluksessa ja nimenomaisessa "Tähtien Sota"-projektissa!
Mikä sai herra Sandersin muuttumaan? Hän oli tavallinen "sunnuntaikristitty", joka koki toimivansa kansansa hyväksi. Eräänä päivänä hänellä todettiin vaikea syöpäsairaus; elinpäiviä annettiin kourallinen. Kun hän oli menossa tuskia helpottavaan leikkaukseen, hänen puolestaan rukoiltiin, ja kuin ihmeen kaupalla hän parantui täydellisesti- käytännössä kuolemaan jo tuomittu mies! Toivuttuaan hän myi 18-makuuhuoneisen luksusasuntonsa kaikkine arvoesineineen (mm. arvokkaat taulunsa), kaikki perheen autot, paitsi yhtä vanhaa farmaria, jolla hän kiersi puhumassa jakaen samalla Jumalan Sanaa Raamattuina. Sanders on puhunut ainakin Kiinassa, Jugoslaviassa, Bulgariassa, Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa luennoiden yliopistoissa. Hänen ainoa viestinsä evankeliumin julistamisen lisäksi on koruton lause: "Don?t take it". Älä ota sitä! -----------
Tämän maailman hallituksen suunnitelma on valmis täytäntöönpantavaksi. Sieltä ei puutu enää mitään; voiko se mennä enää kovin kauas? Monet ihmiset ovat kysyneet Sandersilta, mitä tehdä? Hän sanoo ainoastaan: "don?t take it." Älä ota sitä!
http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750#
Ihonalaisten mikrosirujen eli implanttien käyttöönotossa ja kehittämisessä on edetty nopeasti Yhdysvalloissa. Sovelluksia on jo otettu käyttöön. Seuraavassa implanttiuutisia. Seuraavassa me voimme todeta, että teknologia on menossa nopeasti implanttien osalta hurjiin sovelluksiin. Rahanväärennöksiä liikkuu runsaasti markkinoilla. Ilmeisesti siruja tullaan myymään nimenomaan mukavuussyistä. Etunenässä ovat julkkikset , joita suuret laumat sitten seuraavat. Onko kyse muoti-ilmiöstä tulevaisuudessa. Miten pian pankkikortit joutavat eläkkeelle. Tuskin kovin pian. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että "pedonmerkkitekniikka" on tulossa vääjäämättä. Raamattu tulee toteutumaan asteittain- tahdoimme tai emme.
PEDONMERKIN PROTOTYYPPI KÄYTÖSSÄ
Maksusiru ihon alla
"Espanjassa, Barcelonalaisessa yökerhossa on otettu käyttöön ihon alle sijoitettava maksusiru. Applied Digital Solutionin Yhdysvalloissa kehittämällä VeriChip-maksusirulla maksetaan liikuttamalla esimerkiksi kättä skannerin edessä. Drinkit ja sisäänpääsymaksu laskutetaan automaattisesti sirun käyttäjien pankkitileiltä.
Valmistajan mukaan siru voidaan sijoittaa mihin tahansa ruumiinosaan. Villeimmissä visioissa ihon alle sijoitettavien sirujen uskotaan korvaavan tulevaisuudessa jopa luottokortit. Siruun voidaan tallentaa myös esimerkiksi sitä kantavan henkilön terveystietoja, joista on apua onnettomuuksien yhteydessä." Mikrobitti syys/2004
Baja Beach Club in Barcelona, Spain Launches Microchip Implantation for VIP Members
Violet Jones/Infowars.com April 7 2004
Vapaa käännös osasta juttua:
Baja Beach Club Barcelonassa, Espanjassa aloittaa mikrosirujen implantoinnin VIP-jäsenille
Baja Beach Clubin omistaja Conrad Chase halusi jotain ainutlaatuista VIP kanta-asiakkaidensa henkilöllisyyden tunnistamiseksi. Muilla klubeilla oli erikoiset jalokivi tai avainketjut, mutta hän oli etsimässä jotain erityistä. Aivoriihen jälkeen hän päätyi ajatukseen implantoida VIP jäsenensä VeriChipin implantoitavalla mikrosirulla.
Alex oli puhunut monta kertaa vuosien aikana siitä miten tekemällä sirusta "hauskan" ja miten antamalla sille eliittileiman (status=asema), alkaisi pian koko nuoriso vaatia vanhemmiltaan, että nuoret saisivat implantin, jotta olisivat muodin mukana joukossa. Baja Beach Club ja Chase ovat osoittaneet, että tuo trendi on alkanut.
Kun puhuin herra Chasen kanssa tänä aamuna, hän kertoi minulle, että hänen implantin esittelynsä (launch) oli saanut kansainvälisen median huomion osakseen. Median tiedotustilaisuudessa hänet implantoitiin yhdessä tähtien kanssa, jotka esiintyvät TV-ohjelmassa, "Iso Veli", (kutsutaan "Grand Hermano") Espanjassa.
Hän myös kertoi minulle, että hän oli ollut yhteydessä Veri Chip Companyyn? ( Yhtiössä on useita uusia sovelluksia kehitteillä mm. aseteollisuudessa).
--
Baja Beach Club on yksi Barcelonan kuumimmista yöpaikoista (yökerhoista). Webbisivu kuvailee sen VIP aluetta seuraavasti:
"Meillä on erityinen alue Baja Beach Clubissa ,joka on sallittu vain VIP -jäsenille. Olemme ensimmäinen diskoteekki maailmassa, joka tarjoaa VIP VeriChipin. Käyttämällä integroitua mikrosirua, VIP- jäsenemme voivat todistaa henkilöllisyytensä ja maksaa ruuat ja juomat tarvitsematta minkäänlaista dokumenttia (ID)."
(Jutun mukaan implantti maksaa 125 ? tai 153 $. Se asennetaan rokotuspiikin tapaisella laitteella. Lompakkoa ei enää tarvita ja ovista pääsee läpi sirulla)
www.prisonplanet.com/articles/april2004/040704bajabeachclub.htm
Mikä on VeriChip? (Impantti mikrosiru)What is The VeriChip
Yhtiö : Applied Digital Systems Palm Beachi?ssä Floridassa (Vapaa käännös)
"VeriChip" on pienennetty, ihonalainen radiotaajuuslaite (RFID), jonka tuleva käyttö on mahdollista erilaisissa turvallisuus-, raha- ja muissa sovelluksissa. Noin riisinjyvän kokoisena, jokainen VeriChip (siru) sisältää ainutlaatuisen todentamisnumeron ja on käytettävissä monenlaisissa muodoissa (formaatti). Todentamisnumeron saa selville kuljettamalla sopivan lukijalaitteen VeriChip?in yli. Pieni määrä radioaaltoenenrgiaa lukijasta kytkee virran lepotilassa olevaan VeriChip-siruun, joka sitten säteilee radiotaajuudella siirtäen viestin todentamisnumerosta."
Lisätietoa:
www.4verichip.com
www.adsx.com/prodservpart/verichip.html
www.4verichip.com/verichip.htm
www.adsx.com/faq/verichipfaq.html
VeriChip: Mark of the Beast Microchip Implants
Verichip: Pedonmerkki Mikrosiru Implantit
artikkeli:Uri Dowbenko (toim:n vapaa käännös)
Meksikon yleinen syyttäjä ja enemmäin kuin 100 työntekijää hänen toimistossaan ovat ottaneet VeriChip-merkkisen mikrosiruimpalantin (ID) ihonalle "turvallisuuden" tähden.
Siru oli alun alkaen kehitetty karjan ja kotieläinten jäljittämiseen, ja nyt meksikolaiset, liittovaltion yleisen syyttäjän virastossa, ovat antaneet implantoida itseensä mikrosirut, kertoo Antonio Aceves, pääjohtaja Solusat?issa, yhtiössä joka toimittaa VeroChip mikrosirut Meksikossa.
Riisinhyvän kokoiset sirut implantoitiin yleiseen syyttäjään kenraali Rafael Macedo de la Conchaan ja 160 hänen työntekijäänsä. Macedo sanoi, että siruja vaaditaan, jotta pääsee sisään uuteen liittovaltion rikosten vastaiseen info-keskukseen, joten valinta oli selvä --- otat siruimplantin tai menetät työsi.
Solusatin Aceves sanoi, että yhtiö haluaa varustaa Meksikon hallituksen virkamiehet implanttisiruilla, jotta heidän sijaintinsa voidaan paikantaa missä ja milloin tahansa, mutta tämä VeriChip-teknologia on vielä kehitteillä.
Sirut , tuottaa floridalainen VeriChip yhtiö, tytäryhtiö Applied Digital Solusations Inc:lle (ADSX), käyttävät RFID -teknologiaa, jota voidaan lukea lukijalaitteella (skannerilla).
www.conspiracyplanet.com/channel.cfm?channelid=74&contentid=900
CBN News The Christian Broadcasting Network-sivuilta voit seurata engl.kiel:stä keskustelua sirusta ja implantista.
A Microchip Makes Its Mark: VeriChip & the Beast, By Dale Hurd Vapaa käännös osasta juttua. Mikrosiru jättää jälkensä: VeriChip ja Peto
---
GPS- paikannuslaite on nykyään liian suuri mahtuakseen pieneen VeriChip?iin, mutta pienennys on luultavasti vain ajan kysymys. Jotkut uskovat , että kehon sisäinen paikannuslaite voisi estää kidnappaukset. "Olemme saaneet kuudelta latinalaisen Amerikan maalta kahden viikon sisällä pyynnön, että me tekisimme ihonalaisen integroidun teknologian, " Bolton sanoi (varapresidentti, dr. Keith B. Applied Digital Systelm?istä).
Kuitenkin ajatus jäljitettävyydestä ja kehossa olevista tärkeistä tiedoista saa monen ihmisen karvat pystyyn. Se muistuttaa joitakin Raamatun pelottavasta profetiasta koskien pedonmerkkiä.
Ilmestyskirjan 13. luvussa sanotaan, että peto saa jokaisen" ottamaan vastaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, niin ettei kukaan voi ostaa tai myydä ilman merkkiä, joka on pedon luku tai nimensä luku? hänen lukunsa on 666."
Jotkut kristityt ovat hyökänneet Applied Digital?ia vastaan, koska he ovat tehneet sellaista, jonka jotkut pelkäävät olevan pedonmerkin prototyypin. Onko tällä sirulla , sellaisena kuin se nyt on, jotain yhteyttä Ilmestyskirjan profetian kanssa? CBN-uutiset kysyi asiaa professori Joseph Kickasolalta Regent University?stä (yliopistosta).
Kickasolan mukaan nämä sirut eivät ole sellaisia. Hänen mielestä Raamatun pedonmerkki on ostamista ja myymistä varten ja se on myös pakollinen, hallituksen vahvistama. Tässä suhteessa nämä mikrosirut ovat hyviin tarkoituksiin, kuten lääketieteellisiin tarkoituksiin, kuten kadonneita lapsia varten. Ne eivät ole ostamista ja myymistä varten, kuten on kuvattu Ilmestyskirjassa.
Ja Bolton painottaa ,että VeriChip on vapaaehtoinen. "Me elämme vapaassa yhteiskunnassa", hän sanoo. "Sinä voit joko valita tupakoinnin ( tai ei ). Sinä voit valita VeriChip-sirun hankkimisen. Joten on olemassa vapaus teknologian suhteen."
lähde: http://www.cbn.org/cbnnews/news/020131a.asp
toimituksen kommentti: Kuinka kauan kyse on valinnan vapaudesta? Kun Ilmestyskirjassa sanotaan: saa ottamaan, merkitsee se, että sirusta tulee haluttu suuren yleisön suosikki.
Dr. Joseph Mercolan (USA) kokoamia mielenkiintoisia artikkeleita koskien mikrosiruja ja implantteja:
Onko VeriChip pedonmerkki?
Is the VeriChip the "Mark of the Beast?"
(vapaa käännös)
Muutaman vuoden sisällä on kuluttajien käytettävissä palvelu, jolla kuluttajat voivat maksaa kaupassa ihonalaisella mikrosirulla. VeriChip-siru on noin riisinjyvän kokoinen, on Applied Digital?in uusi ihonalainen siru, joka voi jonakin päivänä korvata kaikki luotto- ja pankkikortit.
Pitkien jonojen sijasta asiakkaat voivat tehdä ostoksensa skannaamalla itsensä erikoisissa lukijalaitteissa. Vaikka VeriChip-sirulla on mahdollisuus lisääntyneeseen mukavuuteen, on jo ongelmia näköpiirissä. Aivan ilmeisin on mahdollisten käyttäjien valikoituminen, kun asiakkaiden ihonalle uptetaan VeriChip, merkitsee se tähystysleikkausta ( elective surgery).
Myös Applied Digital on kiinnittänyt joidenkin peruskristittyjen (fundamentalist) huomion. He uskovat, että VeriChip liittyy raamatulliseen "pedonmerkkiin". On sanottu, että Saatana tulee eräänä päivänä pakottamaan ihmiset "ottamaan merkin" otsaansa tai käteensä voidakseen ostaa tai myydä tavaroita. Applied Digitalin virkailijat sanovat sellaisen huolen olevan perusteeton, koska ihmisillä on sanansa sanottavana siitä, haluavatko he sirun kirurgisesti implantoiduksi.
Tämä oli Wired News uutinen 25.11.2003, jota Dr. Mercola seuraavassa kommentoi:
"Siitä on yli vuosi kun ensin postitin artikkelin ensimmäisestä tietokone ID-sirusta (henkilöllisyys), joka voitaisiin upottaa ihmisen ihon alle. Artikkelissa on todellinen kuva sirusta, joka implantoidaan ihmisen ihon alle.
Useimmat tietävät miten konehullu minä olen, mutta tämä on sellainen laite, jota tulen välttämään, olivat hyödyt siitä mitkä tahansa. Vaikka tämän tyyppiset implantoitavat tietokonesirut varmasti tarjoavat monia etuja mukavuuden kannalta, on tärkeätä todella miettiä seuraamuksia jäljitettävän laitteen, täynnä henkilökohtaista informaatiota, implantoimista omaan tai lapsesi vartaloon."
www.mercola.com/2003/dec/6/verichip.htm
Jälkeläisen jäljittäminen mikrosiruilla
Tracking Junior With Microchips
www.mercola.com/2003/oct/29/tracking_microchips.htm
Miten nanoteknologia tulee muuttamaan nykyisen terveydenhuollon
How Nanotechnology Will Change Health Care As We Know It
www.mercola.com/2003/sep/6/nanotech_health.htm
Henkilöllisyyssiru valmis implantiksi
ID Chip Ready for Implant
www.mercola.com/2002/apr/17/id_chip.htm
USA Today.com april 4, 2002 on kommentoinnin kohteena. Artikkelissa todetaan, että USA:n Elintarvike- ja lääkehallinto antaa luvat siruille, jos ne sisältävät lääketieteellisiä tietoja.
Dr. Mercola kommentoi artikkelia:
"Avainjae on Ilmestyskirja 13:6
Melkein kaikki nykyiset Raamatun käännösversiot sanovat:" ?saa ottamaan merkin oikeaan käteensä (on his hand=päälle) tai otsaansa (on his?forehead=päälle)?"
Mielenkiintoista, että alkuperäisessä Kuningas Jaakon raamatunkäännöksessä sanotaan.
"? saa ottamaan merkin käteensä tai otsaansa (in their hand=sisäänsä ?in their foreheads=sisäänsä?")
Tässä on jotain mietittäväksi.
Useimmat tietävät kuinka laitehullu olen, mutta tämä on sellainen laite, jota vältän hankkimasta, olivat hyödyt mitkä tahansa."
Ihonalainen tietokonesiru on nyt saapunut
Under Your Skin Computer Chip Has Now Arrived
www.mercola.com/2002/mar/13/computer_chip.htm
AJANKOHTAISTA SIRURINTAMALTA
Yhdistetty henkilö ja KELA-kortti tuli käyttöön
Poliisilehti 2004/3 Tuula Hietamäki
Kesäkuun alusta tuli käyttöön uusi henkilökortti. Sitä on mahdollista käyttää henkilöllisyyttä osoittavana asiakirjana, matkustusasiakirjana, sähköisessä asioinnissa ja KELA-korttina Matkustusasiakirjana uusi henkilökortti kelpaa passin sijasta Pohjoismaissa, kaikissa EU-maissa, myös uusissa jäsenvaltiossa, sekä Sveitsissä ja San Marinossa.
Henkilökortti toimii myös avaimena erilaisiin julkisen hallinnon ja yksityisen sektorin verkkopalveluihin. Sillä voi mm. tehdä muuttoilmoituksen ja käyttää kuntien sähköisiä palveluja. Sen käyttö vaatii tietokoneeseen liitettävän lukijalaitteen ja ohjelmiston. Hinnaltaan alkaen 15 euron maksavia lukijalaitteita saa alan liikkeistä, ohjelmiston voi ilmaiseksi ladata Väestörekisterikeskuksen internet-sivuilta http://www.vaestotorekisterikeskus.fi.
Jos korttia on tarkoitus käyttää KELA-korttina, hakemuksen sen hankkimiseksi saa KELA:n toimistoista. Korttiin voidaan sairausvakuutustietojen lisäksi merkitä myös tiedot mm. lääkkeiden erityiskorvausoikeuksista mutta ei nuoriso-, eläkeläis- tai matka-alennusmerkintöjä.
Viisi vuotta voimassa olevaa, passiin nähden kohtuuhintaista korttia voi hakea poliisilaitoksilta ja poliisin kanssa yhteispalvelusopimuksen tehneistä KELA:n toimistoista, joiden määrä on kesän mittaan lisääntymässä. Kirjallinen hakemus on jätettävä henkilökohtaisesti.
Sirullinen henkilökortti yleistyy (Helsinki STT)
"Sirullisten henkilökorttien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana. Väestörekisterikeskuksen mukaan kansalaisvarmenteella varustettuja sirullisia henkilökortteja oli lokakuun lopussa voimassa yli 51000. Vuosi sitten vastaavaan aikaan luku oli 21000. Korttien yleistymistä on vauhdittanut poliisin siirtyminen myöntämään ainoastaan sirullisia viiden vuoden henkilökortteja." TS 20.11.2004
Seuraavassa www.digitoday.fi sivustosta poimittua
Voit itse hakea nämä artikkelit (hakusana aleviivattu )
Sirullisia henkilökortteja yli 50 000
Tuomas Karvonen
Julkaistu 19/11/2004 kello: 15:58
Koululaisten lintsauksia estetään jäljityssiruilla Japanissa, Marko Mannila 29.9.2004
(jäljityslaite on kannettava siru ja pieni antenni, repussa)
Japani lyö lapsiin rfid-tunnisteet, Matias Mäki 12.7.2004-10-08
(kts. yllä)
Kännykät kääntyvät lompakoiksi Japanissa, Tuomas Karvonen 10.8.2004
-"Japanilainen suuroperaattori NTT Docomo on käynnistänyt palvelun, joka sallii esimerkiksi luottokorttiostosten tekemisen ja rahan nostamisen tililtä kännykällä"
Kiina laillisti sähköiset allekirjoitukset, Markku Reis 31.8.2004
Kiina siirtyy sähköiseen tunnistukseen, Perttu Hillman 5.1.2004
-"Kiinan kansantasavalta ryhtyy jakelemaan sähköisiä henkilöllisyyskortteja vuoden 2004 aikana. Sirukorttien testausohjelma alkaa alkuvuodesta Pekingissä, Shanghaissa ja Shenzenissä. Kaikilla kiinalaisilla arvioidaan olevan sähköinen henkilöllisyyskortti vuoden 2008 loppuun mennessä."
Hämäläisistä tulee vauhdilla sähkökansalaisia, Timo Poropudas 10.10.2003
-"Hämeenlinnan kaupungissa ja ympäröivissä kunnissa viedään ihmisiä vauhdilla sähköiseen asiointiin. Asukkaille ja yrityksille toimitetaan monelta taholta sähköisen tunnistuksen sisältäviä kortteja ja myös korttien lukulaitteita."
Sähköistä henkilökorttia työnnetään koko Eurooppaan , Kalevi Nikulainen 11.9.2003
"Porvoo-ryhmän muodostavat eurooppalaisten hallintojen sekä EU:n edustajat tapaavat 24.-25.9.2003 Pariisin lähellä sijaitsevassa Issyles-Moulineaux?ssa järjestettävässä Electronic Identity-seminaarissa. Ryhmän tavoitteena on edistää sähköisen henkilöllisyyden ja sähköisten henkilökorttien yleistymistä Euroopassa ja varmistaa teknisten määritysten yhteensopivuus ja hallinnon palvelujen yhteiskäyttöisyys."
-"Kokouksen muita aiheita ovat muun muassa hallinnon verkkopalvelujen tietoturva, sähköisen henkilöllisyyden poliittinen status eri maissa sekä biometriset tunnisteet." (Pariisi 25.9.03)
Kesko edistämään sähköistä henkilökorttia, Kalevi Nikulainen 18.8.2003
"Sähköisen henkilökortin sisältämä kansalaisvarmenne toimii tunnistusvälineenä nyt myös Keskon kuluttajaportaali Plussa.comissa."
Malesian sähköinen henkilökortti taipuu moneen, Ilya Poropudas 11.7.2003
"Sähköinen henkilökortti on käytössä kolmella miljoonalla ihmisellä Malesiassa."
Pc:n käyttöliittymä on mahdollista asentaa aivokuoreen, Reijo Holopainen 18.3.2003 (siru)
Siru aivoissa on "televiestinnän kvanttihyppy", Reijo Holopainen 26.11.2001
Siru auttaa aivosairauksiin, Reijo Holopainen 3.9.2001
http://www.varo666siru.net/suomi_navi.html"

Murhia nykyaikana
linkki aiheeseen
Suomessa vastaava luku on 10500 murhaa vuodessa. Se on lähes 30 murhaa päivässä.
Linkki aiheeseen
Ruotsissa pääset hengestäsi valinnan mukaan.
Jos toivotaan tyttöä ja oletkin poika, niin henki pois ennenkuin näet päivänvalon.
Linkki aiheeseen
Abortin nimeä kantava lasten tappaminen ei ole missään mielessä hyväksyttävää. Vain barbaariyhteiskunnat murhaavat puolustuskyvyttömimmät kansalaisensa.
Älä tapa lastasi.
19-01-10
Asuntolassa koettua
Vieraillessani erään ryhmän mukana Helsingin asunnottomien asuntolassa n. 10 vuotta sitten. Asuntolan lukusalissa oli laulua ja puhetta ja lopuksi kahvikeskusteluita. Tällaisessa kahvikeskustelussa tutustuin jo iäkkääseen mieheen, jolta kysyin haluaisiko hän lukea Kenneth Haginin kirjaa hengellisestä kasvusta. Hän totesi jo tietävänsä kaikki Raamatusta, koska on ollut Jehovan todistaja jne. Sanoin hänelle, että minä luen paljon kirjoja ja kaikista kirjoista minä olen oppinut jotakin hyödyllistä. Lopuksi hän sanoi voivansa ottaa kirjan ja lukea sen. Seuraavan kerran kun vierailimme siellä, näin hänet ja hän oli alleviivannut kirjaa, koska oli löytänyt paljon uusia oivalluksia ja Sanan selityksen aarteita, joita vaille hän olisi jäänyt, jos hän ei olisi voinut nöyrtyä ylpeydestään. Hän sanoi ettei tiennyt näin voitavan ajatella. Tämän jälkeen hän kertoi tarinaansa. Tällä miehellä oli ollut aiemmin kaikki asiat kunnossa, perhe, koti, yritys, jonka johtajana hän toimi, sekä seurakunta johon kuului. Tämä mies oli tehnyt myyntityötä myös, minkä seurauksena hän oli matkustellut paljon ja joutunut asiakkaiden kanssa nauttimaan illanistujaisia ravintoloissa. Jossain vaiheessa hän oli huomannut ettei ole vaimoa, eikä perhettä, yritystä, ystäviä ja seurakuntakin oli erottanut hänet. Vaikean tilanteen seurauksena hän oli kulkeutunut sitten tänne asuntolaan toisenlaiseen seuraan. Yllättävää kuinka paljon tärkeissä asemissa olevia ihmisiä on pudonnut kesken kaiken pois hyvistä oloista.
http://koti.welho.com/penttijuhani
http://koti.welho.com/penttijuhani
16-01-10
http://raamattuvuodessa.blogit.uusisuomi.fi
Hei kaikki. Pidän yllä mainittu blogia päivittäin tarkoituksena luke Raamattu läpi vuodessa. Päivän teksti avautuu, kun menee blogin etusivulle. Aikaisemmat ja blogin tarkoitus löytyvät blogin sivuluettelosta. Kommentit ovat tervetulleita.
Kauko Laajoki
Kauko Laajoki
14-01-10
Israelin kadonneet heimot
Monet ovat kiinnostuneita Raamatussa olevan tiedon paikanssapitävyydestä ja Raamatussa mainitun Israelin kansan historian todenpohjaisuudesta. Tämän lisäksi on todella vaikea asia ymmärtää Israelin jakaantumista Israeliin ja Juudaan eli juutalaisiin, sillä monet ajattelevat niiden tarkoittavan samaa, mutta näin ei ole, sillä Israelin heimojen siirryttyä pakkosiirtolaisuuteen ennen Juudan kansaa, niin se on kadonnut kansojen mereen, vai onko? Tätä tällä selvityksellä pyritään selventämään ja saamaan tarkempi kuva Israelista.
Jukka Rokan kirjassa ”Helmenkalastajat” (RV-kirjat 1990) kerrotaan japanilaisten harjoittamasta Sinto- Buddhan palvonnasta ja esimerkkinä kerrotaan lapsen nimenantotilaisuudesta, jonka yhteydessä Jukka Rokka toteaa alaviitteessä näin: ”Vertaa näitä seremonioita juutalaiseen tapoihin, esimerkiksi kun Jeesus kahdeksanpäiväisenä ympärileikattiin ja 40-päiväisenä vietiin temppeliin.” Jukka Rokka on ollut Japanissa tekemässä lähetystyötä. Toinen asia mikä kiinnitti huomiota lukiessani tätä kirjaa oli vanhempien kunnioitus, mikä tulee kymmenessä käskyssä ja muutenkin Vanhassa testamentissa esille.
T. B. Barrat toteaa kirjassaan ”Minä uskon Pyhään Henkeen” (Ristin Voitto ry. 1962) näin: ”1 Moos. 12. luvusta luemme, mitä Herra sanoi Aabrahamille: ’Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi
kodista siihen maahan, jonka Minä sinulle osoitan. Niin Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet oleva siunaukseksi.’ Tämä on tapahtunut siinä, että
Kristus tuli maailmaan, mutta se on epäilemättä Aabrahamin kansaan, juutalaisiin sidottu siunaus. Mutta ei ainoastaan Juudan heimoon, vaan myös niihin kymmeneen heimoon. Missä ne ovat, ei ole helppo osoittaa. On sellainen käsitys, että ne ovat hajallaan siellä täällä, mutta Jumalan sana sanoo, että eräänä päivänä ne kaikki yhdistyvät (Hes. 34:16-28).”
Martti Haavio toteaa kirjassaan ”Karjalan jumalat” (WSOY 1959) mm. ”Pohdin seuraavassa mm. kysymystä siitä, miten on mahdollista, että Euroopassa ensimmäisenä Kristuksen syntymän jälkeisinä vuosisatoina kristinuskon kanssa kilpaileva alkuperältään iraanilainen uskonto, mithraismi, on voinut jättää selviä jälkiä karjalaisten perinteeseen… Juutalainen pésahin eli vuodenvaihteen rituaali vastaa läheisesti karjalaista kekri-rituaalia…
Suomen Historiallisen Seuran kokouksessa huhtikuun 25. päivänä 1866 luki Yrjö Koskinen kirjeen; jonka oli kirjoittanut tammikuun 2. päivänä 1762 muudan Antti Planman valtaneuvos, kreivi Kustaa Bondelle. Planman oli, kertoo kirjoittaja, matkallaan Savossa ja Karjalassa saanut tiedon kekrikaritsan teurastamisesta ja arvelee tämän muinaistavan vahvistavan kreivi Bonden mietteitä, että muka suomalaisten alkuperää olisi etsittävä Israelin kymmenen sukukunnan joukosta…” (Lähde: Koskinen 1866, s. 154.) Ja ”Lähin vastine karjalaisen Kekrivirren faabelille on löydettävissä persialaisperäisen Mithrasuskonnon keskeisestä myytistä, myytistä, joka sääteli tämän uskonnon riittien normit…” ”Ison sonnin virsi on, hieman liioiteltua sanontaa käyttääkseni, erään Karjalan uskonnon peruskirja,
charta, niin kuin Mithras-myytti on mithraismin peruskirja.”
Marsalkka Mannerheimin tutkimusmatkallaa kävi kiinassa, jossa hän sai tietää ettei juutalaisia sanota olevan enempää kuin viitisenkymmentä perhekuntaa, enimmäkseen köyhää väkeä, joka
harjoittaa jotakin vähäistä kauppaliikettä. Kolmen eri kiinalaisen kanssa kävi katsomassa juutalaisperheitä ottaakseni muutamia valokuvia. Ei kuitenkaan löytänyt ainoatakaan täysiveristä
juutalaista. Kaikilla oli, kellä minkäkin verran, kiinalaista verta suonissaan, enkä nähnyt tyypillisiä juutalaispäitä. Tästä päättelen, että juutalaiset itse asiassa ovat sulautuneet kiinalaiseen väestöön. -
Kuuluisat juutalaiskivet ovat haisevassa paikassa keskellä roskaläjiä, jos ei halua käyttää asioista niiden oikeita nimityksiä. (3.6.1908) Monet muutkin tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota shintolaisten ja juutalaisten tapojen ja jumalanpalvelusmenojen samankaltaisuuteen, mikä voi olla merkki siitä, että Japanissakin asuisi Israelin kadonneita heimoja tai juutalaisia.
Internetistä löytyy monia selvityksiä ja jopa amerikassa on syntynyt harhaoppeja, joissa on lisättynä jotakin Raamatun ilmoitukseen kadonneista heimoista, minkä vuoksi onkin tärkeää käydä Raamatun ja historiallisen faktatiedon perusteella läpi tätä vaikeaa asiaa.
katso lisää http://koti.welho.com/penttijuhani > Israelin matkat

Vuosi sitten tekemäni matka Pietariin
Kaukainen sukulaiseni Pietarissa Veera löysi tulkiksi suomalaisen luterilaisen seurakunnan inkeriläisen tulkin Paavon. Paavon ja Veeran kanssa menimme Pietarin lastenkoti 26:n, joka on Veeran asunnon lähellä. Lastenkodissa otettiin oikein hyvin vastaan ja he sanoivat, että heillä on ollut amerikkalaisia ja suomalaisia ystäviä, sillä aineellista apua he eivät nykyään tarvitse, mutta ystäviä ja yhteydenpitoa. He toivoivatkin, että ensin pidetään yhteyttä esim. sähköpostien avulla kertomalla kuulumisia jne. ja katsotaan kuinka epävirallinen yhteistyömme voisi lähteä liikkeelle. Lähinnä vierailut ja urheilu oli sellaisia asioita joista he olivat kiinnostuneita. Huostaan otettuja lapsia on 50 joiden ikäjakauma on 7 -19. Lastenkodin toimitila on rakennettu 1870 tsaarin armeijan everstille palatsiksi. Heille oli taltioitu näyttelyksi lastenkodin rakennuksen historia. Näyttelyssä on vanhoja valokuvia (everstistä jne.), lastenkodin lasten kirjeitä rintamalta jne. Lastenkoti aloitti toimintansa näissä tiloissa 1936. Vuonna 1993 toiminta jouduttiin käynnistämään uudelleen, koska se oli päässyt niin pahasti rappiotilaan. He käyvät normaalisti tavallisissa kouluissa, mutta asunto ja muu huolenpito tulee lastenkodista. Lastenkodissa on paljon henkilökuntaa kuten opettajia, huoltajia, harrastusten ohjaajia. Lapset harrastavat jalkapalloa ja koreografiaa. Lastenkodilla on oma pesula. Lastenkodinlapset ovat kesäisin kesäpaikoissa esim. Viipurin lähellä tai jossain muualla. Lastenkodin opettajien pätevyys testataan aina 5 vuoden välein. Suomalaisia ryhmiä on käynyt pitämässä Raamattuluentoja eli oppitunteja.
Pietarin Ruotsalaisen konsulaatin vieressä on Ruotsalaisen luterilaisen kirkon tiloissa Messiaaninen juutalainen seurakunta, jonka pastorina toimii Sasha Kikinzon, jonka olen tavannut aiemmin muutaman kerran. Lauantaina heillä oli syntymäpäiväjuhlat, sillä seurakunta on ollut toiminnassa jo 15 vuotta. Seurakunnan juhliin oli tullut Israelista eräs Israeliin muuttanut seurakunnan jäsen. Kaukaisimmat vieraat olivat Amerikasta.
Vierailimme myös keskustassa Moika kanavan varrella olevassa kirjapainomuseossa. Talossa on vuonna 1917 työskennellyt Pravdan toimittaja Lenin kolme kuukautta. Ja sitä ennen siinä on toiminut myös kirjapaino, jossa on painettu useita sanomalehtiä. Museossa on esitelty talon toiminta, sanomalehtitoiminta ja kirjapainotoiminta. Saimme asiantuntevan opastuksen usean oppaan kertoessa meille talon toiminnan historiaa.

13-01-10
Pietarin matka vappuna 2009
Kävin bussimatkalla Pietarissa vappuna 2009, jonka yhtenä matkakohteena oli mm. 4 vuotta sitten perustettu Avoin Sydän seurakunta, sillä seurakunnan pastori oli saanut sydämelleen tavoittaa kaikkein vähäosaisimmat Pietarin alueella. Seurakunnassa oli paljon erilaisista riippuvuuksista vapautuneita alkoholisteja, narkomaaneja jne. Pastori esitteli ryhmällemme seurakunnan toimintaa ja pyysi kolmen henkilön kertomaan kuinka olivat päässeet vapaaksi uskomalla Jeesukseen kaikista riippuvuuksistaan. Tarinat olivat erittäin koskettavia, jotka pastori vahvisti sanomalla tuntevansa nämä henkilöt ja yksi oli ollut jopa vieroituksessa hänen kotonaan. Yksi näistä miehistä kertoi asuneensa 12 vuotta perheensä ja ystäviensä hylkäämänä yksinään agressiivisena kaatopaikalla päihteiden käytön vuoksi ja oli kadottanut kyvyn kommunikoida normaalisti ihmisten kanssa. Hän kertoi myös, että hän opiskelee puhumaan uudestaan. Hän kertoi kuinka pastorin huolenpito ja hänen osoittamansa rakkaus oli murtanut hänet ja hän oli ottanut vastaan Jeesuksen tarjoaman sovituksen synneilleen, sekä teki parannusta elämässään kaikesta entisestä. Pastori kertoi myös vastoinkäymisistä, kuinka jotkut olivat käyttäneet heidän apuaan vain hyväkseen ja jopa varastaneet häipyessään seurakunnan omaisuutta, mutta tästä huolimatta he ovat jatkaneet työtään. Kokouksen alussa keskellä ja lopussa seurakunnan kuoro lauloi sankaristaan palavalla rakkaudella ja voimalla. Nämä kadulta pelastuneet olivat tehneet koskettavan näytelmän Raamatun kertomuksesta Jeesuksen kanssa ristiinnaulitusta ryöväristä joka pelastui, kun pyysi Jeesusta muistamaan häntä valtakunnassaan. Loppupuolella kokousta uudet vierailevat ihmiset saivat tulla tekemään ratkaisun syntikysymyksessä. Seurakunta oli voimakkaasti kasvamassa ja olivat muuttamassa uusiin suurempiin tiloihin, koska vanhat tilat eivät riitä toimintaan. Tämä oli uskomatonta nähdä ja kokea siellä paikan päällä kourin tuntuvasti. Tällaista vapaaehtoistyötä vähäosaisten parissa tarvitsisimme myös täällä Suomessa.
Päihteiden käyttö
Työssäni silloin tällöin törmää päihteiden käyttöön ja sen tuomiin ongelmiin. Ammattikoulua käyvä opiskelija kertoi, että hän on ollut mukana poikajoukossa, joka on nuuskinut tupakan sytyttimien butaani kaasua. Päihdyttyään pojat olivat nähneet ympärillään näkyjä eli tonttuja, jotka olivat kulkeneet seinien läpi ja he olivat yrittäneet tavoitella niitä, mutta olivat törmänneet seiniin. Teknisten liuottimien haistelu liuottaa aivojen rasvakudoksen aivoista pois, jonka seurauksena on aivotoimintojen väheneminen joka näkyy puhevaikeuksina jne. Myös ihmiset, jotka käyttävät paljon lääkkeitä altistuvat näkemään kummallisia asioita ja saamaan yhteyden henkimaailmaan, sillä kerran eräs henkilö pyysi minua auttamaan huonekalujen nostossa ja siirrossa iäkkäälle ihmiselle. Ensinnäkin oli vaikea päästä sisällä, koska hänen henkimaailman ystävät oli kieltäneet häntä avaamasta ovea, koska tulija on kristitty. Oven takan ihmetellessämme miksi henkilö ei avaa ovea ajattelin, että jos menen pihalla olevaan keinuun odottamaan sisäänpääsyä kaverin jäädessä oven taakse. Istuessani siinä keinussa, niin hetken päästä kaveri huutaa parvekkeelta, että tulla sisään. Sisälle tultuani kysyin mitä siirretään, niin hän meni toiseen huoneeseen puhumaan jollekkin. Katsoin, että puhelin on eteisessä pöydällä, niin kurkistin kenelle hän puhuu. Ei siellä ollut ketään, vaan hän puhui näille henkimaailan ihmisille joita muut eivät näe, jotka eivät pidä kristityistä. Sanoin, että tämä onkin niin vaikea tilanne etten voi auttaa ja minun pitää lähteä pois.
Vapaaehtoistyössä mukana
Olen ollut mukana Etelä-Suomen seurakuntien vapaaehtoistyössä vankilavierailuilla 1990-lopusta 2000 luvun alkuun. Aluksi vierailimme Keravan nuorisovankilassa. Vierailukohteet lisääntyivät Keravan lisäksi Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Turkuun ja Riihimäelle. Järjestetyissä kokouksissa laulettiin, kerrottiin Raamatun opetusta ja omista kokemuksista kuinka selvitä vaikeuksista Jumalan armon avulla, sekä oltiin heidän ystäviään tarjoamalla kahvia pullan kera. Sanan koskettamat kuulijat saivat tulla rukoiltavaksi.
Vieraillessani yhden ryhmän mukana mm. Riihimäellä, niin tutustuin erääseen uskovaan romaanimieheen, joka oli istumassa elinkautista tuomiotaan. Vieraillessamme vankilan kirkossa hän osoitti olevansa aito kristitty, jolla on Raamatun mainitsemia armolahjoja. Hän puolestaan oli tehty armonanomuksia joiden seurauksena hän aikanaan vapautui vankilasta. Vankilasta vapauduttuaan hän oli kadottanut uskonsa ja unohtanut olevansa kristitty, jolla on Herran pelkoa, mikä estää tekemästä syntiä. Hän palasi tietojeni mukaan vanhaan syntiseen rikolliseen elämään takaisin, jonka seurauksena hän joutui palamaan vankilaan takaisin. Hän ryhtyi käymään hengellisissä kokouksissa uudestaan jonkun ajan kuluttua lankeemuksestaan. Kerrankin, kun olin mukana, hän kertoi, että miksi Jumala on antanut ihmisille ja hänelle vapaan tahdon? Tämän vuoksi hän on langennut. Ymmärsin hänen syyttävän Jumalaa lankeemuksestaan, kun on tehnyt hänestä sellaisen kuin hän on. Puhe ei osoittanut hänen kunnioittavan Jumalaa, vaan arvostelevana. Ehkä hän oli saanut Jumalasta ja Hänen armostaan väärän kuvan, sillä Jumala antaa armonsa niille, jotka tekevät parannuksen teoistaan ja ovat alamaiset Jumalan tahdolle tekemällä sen, eikä vain puhu siitä. Vasta nyt jälkeenpäin vuosien jälkeen olen ymmärtänyt kuinka väärin on ollut antaa ymmärtää kaiken hyväksyvästä armon Jumalasta, mikä on eksytystä.
Pentti Mattila

Venäjällä nähtyä
Yhdessä vaiheessa olin yhden Venäjällä käyvän ryhmän mukana tiiviisti, joka vei humanitaarista apua Pietarin seudulle. Matkoillani opin jonkun verran tuntemaan sitä suurta perhettä, joka otti vastaan ryhmän ja sen tuomat lahjoitustavarat. Minusta tuntui, että vastaanottajat olivat tyytymättömiä saamaansa avustukseen. Kerrankin eräs uskova Suomesta oli lahjoittanut Skoda merkkisen auton, josta vasta syntyi valituksia, koska he joutuivat maksamaan verot ja kun auto ei ollut aivan uusi, niin sitä piti korjata, eli rukousvastauksesta oli tullut suuri taakka ja vaiva. 1 Timoteuskirje 6:6-12 kehoittaa meitä: "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä." Jossain vaiheessa tässä uskovaisessa perheessä sattui kamalia asioita, joka valitti siitä autoasiasta aina, sillä tuli ero, liikenneonnettomuuksia jne... Ihmettelin mistä tämä voisi johtua, niin väkisinkin tulee mieleen tämä mielen asenne olla tyytymätön. Saatan olla väärässäkin, taikka tässä on jotakin opiksemme.
Pentti Mattila
Pentti Mattila
(Sivu 1(2), kaiken kaikkiaan 23 merkintää)
seuraava sivu »