Mummoni Hulda Mattila isäni puolelta kuoli jo vuonna 1939 Tyrnävällä, jonka jälkeen vaarini menetti tilansa ja eli kiertolaisen elämää, minkä vuoksi emme pienenä käyneet koskaan isän symtymäseuduilla, vaan äiti synnyinseuduilla Ilomantsissa. Me sisarukset olimme vuonna 60/61 mummolassa mummon hoidossa Ilomantsissa, koska vanhemmat rakensivat samaan aikaan omakotitaloa Helsinkiin omalla työpanoksellaan. Meidän lasten ollessa pieniä, niin mummolassa tuolloin asuivat myös enoni Martti, Olavi ja Pentti, sillä meillä on vain muutama vuosi ikäeroa. Muut kahdeksanhenkisestä isovanhempien perheestä olivat jo lähteneet maailmalle.

Meistä lapsista oli tosi jännittävää olla maalla Ilomantsissa, kun isolla maansiirtopuskukoneella poistettiin kiviä pelloista. Muistan kun Eemeli vaarin kanssa lastasimme hevosen vetämille kärryille viljasäkkejä vietäväksi vaarini kotitilalle Marjovaaraan jauhettavaksi jauhoiksi. Vaarini kotitilalla asui vielä silloin paljon vaarini veljiä ja siskoja. Eemelin isä Andrei Volotinen oli kyläseppä ja hänellä oli konekäyttöinen mylly Marjovaarassa. Isovanhempani Eemeli ja Hilja asuivat 7 vuotta Marjovaarassa vanhempiensa maatalossa ennen kuin ostivat Juurikan tilan, jossa oli vain pieni mökki alkujaan. He raivasivat tilan pellot maatalouskäyttöön ja rakensivat tarvittavat rakennukset. Eemeli oli rakentanut tuulimyllyn liiterin katolle, jonka tehtävänä oli ladata radion akkuja asuinrakennuksessa. Tuulimylly oli purettu ennen 60-lukua, kun se oli pudonnut myrskyn seurauksena maahan katolta. Tuulimylly oli ladannut jatkuvasti akkuja ja ilmeisesti 1930-luvulla akku oli räjähtänyt sängyn vieressä liiallisen latauksen vuoksi. Eemeli oli ollut sodassa lähetin tehtävissä. Sepän työn jatkajaa Andrei Volotiselle ei lapsista enää löytynyt. Mattilan perhe kävi usein kesäisin enojensa Reinon, Pentin tai tätinsä Elina mukana mummolassa Ilomantsissa.

Kesäisin kävimme joukolla 5 km päässä olevalla järvellä uimassa. ”Lättähattu” juna kulki vielä 60-luvulla Joensuusta Ilomantsiin. Kerran kun Mattilan perhe oli aurinkoisen lämpimänä päivänä palaamassa vierailultaan kotiinsa Ilomantsista, niin palasimme kotiin Marjovaaraa lähellä olevalta Herajoen seisakkeelta lättähattujunalla Joensuuhun, josta jatkoimme Helsinkiin menevällä junalla.

Tätini Elsa kävi sopivasti Suomessa, kun mummoni Hilja kuoli Ilomantsissa 1997. Hilja Volotisen hautajaisten muistotilaisuudessa Luterilaisessa seurakuntatiloissa mummoni naapuri kertoi surevalle saattoväelle, että mummoni oli tullut keskustelemaan hengellisistä asioista pari kuukautta ennen mummon kuolemaa hänen kotiinsa ja oli tehnyt uskon ratkaisun, mikä hämmensi kovasti omaisia, sillä eivät tienneet mistä on kyse. Enoni perhe oli huomannut suuren muutokset mummossani tämän ratkaisun jälkeen vapauduttuaan katkeruudestaan. Elsa kävi uudestaan Suomessa 1998.

Tarinan mukaan Ilomantsin Jerusalemissa olisi asuneet Mooseksenuskoisia juutalaisia. Suku olisi tullut jostain Venäjältä, ilman papereita ja he ovat kirjautuneet luterilaiseen seurakuntaan, jouduttuaan vainotuiksi rajan takana. Tarina kertoo että he olivat kotoisin venäjän karjalasta, jonka kirkko ja paperit paloivat, nimeksi he olivat valinneet Karvinen, jolla poika Johan, he olisivat olleet molemmat suutareita ja joku Johanin veli myös Johanin poika oli Eino. Karviset ovat asuneet Jerusalemin kylän ainoassa talossa ennen Sivosia. Vuokko kertoi vielä, että he ovat käyneet Sivosten kanssa katsomassa tätä taloa 80-luvulla.

Ilomantsissa Jatkosodan loppuvaiheissa saksalaiset joukot majoittuivat myös Juurikan tilalla, vaikka tupa oli pieni, mutta tilaa oli muissa pihapiirin rakennuksissa. Kaivosta vesikin loppui, mutta saksalaisille näytettiin lähde josta sai hyvää vettä, vaikka saksalaiset olivat epäileviä veden laatuun nähden.

Näitä asioita on tullut muisteltua, koska äitini suvulla Volotisilla on sukuseura, joka kokoontuu Ilomantsissa 3 vuoden välein. Yksi sukuseuran jäsenistä Volotinen teki DNA sukututkimuksen, jonka mukaan Volotisten isälinjan haploryhmä on I1 eli skandinaavinen - germaani, mikä merkitsee sitä, että ovat mahdollisesti Venäjän alueella vaikuttaneiden Viikinkien jälkeläisiä.

Opettajan uralle ajauduin kolmekymppisenä, sillä 90-luvun alussa näin palvelukseen haetaan lehti-ilmoituksen graafisen alan ammattikouluopettajan paikasta Porvoossa, eikä minulla ei ollut sopivaa työpaikkaa jossa olisin viihtynyt. Jätin hakemuksen kouluun, niin jonkun ajan kuluttua minut pyydettiin työpaikkahaastatteluun. Olin hämmästynyt koska minut valittiin opettajaksi, enkä ollut koskaan ketään opettanut, vaikka olin koulutukseltani kirjapainoalan teknikko. Myöhemmin kuulin, että olin ainut hakija, mikä selittää tilanteen. Opettajan ura alkoi karusti, sillä minut ohjattiin luokkaan, jossa tiedonnälkäiset opiskelijat minua odottelivat ja minulle annettiin fysiikan kirja kouraan ja ovi sulkeutui jäljessäni. Opiskelijat tosin ihmettelivät epävarmuuttani ja hapuilua opetustehtävässäni, mutta selvisin työssäni pari vuotta ennen kuin pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun saamaan opettajan pätevyyttä.

Tarve ammatilliseen opettajakorkeakouluopintoihin oli syynä saada opettajan pätevyys voidakseni saada viran ja varmuuden työpaikasta vuotta pidemmäksi aikaa. Muistan kuinka kansakoulun kolmannella tai neljännellä luokalla luokanvalvoja kysyi meiltä, mitä meistä tulee isona. Muistan vastanneeni, kun en muutakaan keksinyt, että opettaja, johon Pauli-opettaja vastasi: ”Pentti, sinulla on huono äidinkielen numero ja opettajat tarvitsevat hyvää äidinkielen taitoa.” Mieti uudelleen, enkä miettimisenkään jälkeen keksinyt muuta. Tämä Pauli-opettajan huomio oli todella paikallaan, sillä Teknillisessä koulussa äidinkielen opettaja perusteli miksi hän antaa nelosen sijasta viitosen, koska osaan sentään puhua vaikken kirjoittaa aineita. Tämä puute äidinkielen hallinnassa on aiheuttanut väärinkäsityksiä, kun äidinkieli ei ole hyvin hallinnassa ollut. Hakiessani opettajakoulutukseen Jyväskylään mietin kovasti kuinkahan tulen selvittämään nämä pääsykokeet, mutta olin jo edistynyt tällä kirjallisella osaamisen alueella. Pääsykokeisiin luin paljon kasvatustieteen kirjoja ja pyrin oppimaan kirjoittamaan kieliopillisesti oikein.

Opiskelupaikan varmistuttua Jyväskylästä minun piti etsiä opiskeluasunto Jyväskylästä. Aloittaessani opintoja Jyväskylässä niin huomasin että ryhmääni kuului paljon sellaisia opettajia graafisen alan kouluista joita olin jo oppinut tuntemaan opettajakunnan kokoavissa alan tilaisuuksissa. Opiskelut alkoivat Jyväskylässä juhlallisesti, sillä ensimmäisenä päivänä pidettiin paljon juhlallisia puheita joiden avulla kiinnitettiin opiskelijoiden katseet tuleviin opintoihin ja joissa käytettiin sivistysanoja, joiden merkitystä en vielä tiennyt, mutta puheissa vakuutettiin, että me opiskelijat tulemme nämä puheet ymmärtämään opiskeluiden edistyessä. Opiskelu poikkesi kaikesta aiemmasta opiskelusta siinä, ettei oppiminen ollut luokassa istumista, vaan annettiin tehtäviä joihin tuli löytää vastauksia, kuten referaattien tekemistä kasvatustieteilijöiden tekemistä kirjoista. Opiskelu oli itsenäistä kuten, kun teimme ammattianalyysiä ammatista (syväpainosta) jota aioimme tulevaisuudessa opettaa. Opettajaksi valmistumisessani on ollut hyvin tärkeää, että oli ohjausta Jyväskylän ammattioppilaitoksen graafisen linjan kokeneilta opettajilta kuten Matti Närhi, joka on myöhemmin paljastunut vaimoni sukuun kuuluvaksi henkilöksi.

Seurattuamme näitä vanhojen konkareiden pitämiä oppitunteja kuultuamme teorialuentoja kasvatustieteestä ja didaktiikasta, niin tuli meidän vuoromme näyttää mitä olimme oppineet ja saada palautetta ja korjausehdotuksia luokkatyöskentelyyn. Laadimme etukäteen tuntisuunnitelmia oppitunnin kulusta ja siitä miten opettamamme asiat vaikuttavat opiskelijaan ja mitä he ovat oppineet oppitunnin jälkeen. Muistan että kävin myös seuraamassa myös muiden opettajaksi valmistuvien kokelaiden tunteja. Erityisesti tulee mieleen kun Pekka valmistutti näytetunnilla raekarkkeja ja Sanna opetti kuinka pullaa valmistetaan, niin että ne näyttävät myös herkullisilta. Eikka, joka oli Kuopion konservatoriossa opettanut äidinkieltä, niin hänen näytetunneillan kävin myös. Olin myös auttamassa videoinnissa Markku ja Marjatan maahanmuuttajaopiskelijoille pidettyä näytetuntia. Kävimme myös tutustumiskäynnillä mm. Valiolla juustoihin tutustumassa, jossa ihmeteltiin kuinka juustot liittyy kirjapainoalan opiskelijoihin. Ehkä tässä oli jokin väärinkäsitys.

Viikonlopuksi monet opettajakorkeakoulussa opiskelevista opiskelijoista menivät kotiseudulleen viettämään viikonloppua, niin kuin mekin pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat opiskelijat. Näiden automatkojen aikana tutustuimme toisiimme ja keskustelimme opiskeluumme liittyvistä tehtävistä niin uppoutuneesti, että ihmettelimme joko tämäkin matka tuli tehtyä. Näihin matkoihin löytyi aina sopiva lähtijöitä (Tuija, Sanna jne.) niin, että auto täyttyi ja saimme kustannukset tasattua. Joskus kyydissämme saimme pitää opettajakin, sillä Marja-Liisa oli joskus mukanamme.

Kaikkein suuritöisin työ oli seminaarityö jonka tein laadusta. Oli todella Opettajakorkeakoulun opettajien taholta erinomainen idea pitää purkutilaisuus Keuruulla Keurusselän lomakeskuksessa varhaiskeväällä.

Nyt olen saanut selville tehdessäni sukututkimusta isäni suvusta, että Jaakko vaarini Tyrnävältä on ollut kansakoulun ensimmäisten luokkien puutöiden opettajana ja toiminut tässä tehtävässä joitakin vuosia 1930-luvulla, sillä silloin sivistystä oli saada käden taidot.

Opintojemme jälkeen me kirjapainoalan ja kuten nykyään sanotaan Viestintäalan opettajat me näemme toisiamme säännöllisesti erilaisissa opettajien kokouksissa ja kehittämishankkeissa. Viime keväänä (2002) teimme luokkaretken Tallinnaan ja muistelimme menneitä aikoja. Meitä lähti mukaan Kari Kortealho, Alpo, Pekka, Paavo ja Pentti. Mikä näistä muisteloista jäi päällimmäisenä mieleen on tyytyväisyys siihen että saimme opiskella Jyväskylässä asiantuntevien opettajiemme johdolla.

Olen ollut nyt viime keväänä Helian järjestämässä 5 ov:n täydennyskoulutuksessa. Miksi me Helsinkiläiset opiskelimme Jyväskylässä johtuu siitä, että silloin ainoa paikka graafisen alan ammatilliselle opettajakoulutukselle oli Jyväskylässä. Koulutuksemme Jyväskylässä on ollut suuri apu, kun olemme jatkaneet eteenpäin työssämme. Olen ollut valmistamassa oppikirjoja Matti Pajusen ja Kyösti Kalskeen kanssa ja uusin kirjahanke on Eero Lehtosen kanssa digitaalisesta painamisesta. Olen saanut olla myös mukana tekemässä valtakunnallista opetussuunnitelmaa Opetushallituksen johdolla. Olen ollut seuraamassa Pietarissa alamme opetusta paikallisessa ammattikoulussa. Venäjä on tullut muutenkin tutuksi, sillä minulla on äitini puolelta kaukaisia sukulaisia Lahdenpohjassa joita olen käynyt katsomassa.