Olin erinomaisella Elävät Kivet seurakunnan Hirvaskankaalta järjestämällä bussimatkalla mukana Ruotsissa Uppsalassa 25.7-29.7.2001, jossa puhui mm. Ulf Ekman, joka keskittyi lähetyskäskyyn Matteus 28 luvun jakeesta 18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Ulf Ekman sanoi muistaakseni, että Pohjoismaissa on niin moneen kertaan jo saarnattu evankeliumia, mutta on kansoja, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia kertaakaan ja meidän täytyy nähdä koko maailma lähetyskenttänä. Viimeisenä iltana Ulf kysyi kuinka moni haluaa tulla eteen ja lupautua lähteä Jumalan johdattamana kaikkeen maailmaan ajattelematta sitä kuinka se on mahdollista. Ehkä noin 3000 ihmistä tuli esille ja Ulf siunasi heidät ja sanoi heidän kauttaan tulevan miljoonia ihmisiä uskoon. Meidän on aika laajentaa pientä näkyämme.
Henkilökohtaisesti vaikein asia oli kuulla John Beveren saarnaa, sillä hän puhui armosta, auktoriteetien kunnioittamisesta ja Jumalan pelosta, jonka seurauksena tuhannet ihmiset tekivät parannusta kapinallisuudestaan auktoriteetteja kohtaan. John Bevere väänsi rautalangasta meille kuulijoille mitä on Raamatunmukainen armo, minkä vastaanottaminen oli tavattoman vaikeaa, mutta kuitenkin valitsin olla opetettavissa, enkä paaduttaa sydäntäni fariseusten tavoin omavanhurskauteen. Kokemani perusteella ei ole ollenkaan vaikea ajatella fariseuksia joilla on vääriä käsityksiä Raamatun totuuksista, kuinka se voi pistää vihaksi, kun huomaa olevansa väärässä, tekeekö parannuksen vai ryhtyy totuuden viholliseksi vastustamaan Jumalaa pettäen itsensä. Se on armoa ettei siinä käynyt niin.
(Sivu 1(1), kaiken kaikkiaan 1 merkintää)



