Olin mukana 1990 luvun lopussa eräään yhdistyksen toiminnassa ja sen jälkeen ryhdyin itsenäisesti tekemään Venäjän Karjalan vierailuja. Ryhmä vieraili yleensä Leskolovossa, Tokvosossa, Shlisselburgissa ja Pietarissa. Muistan tapauksen Leskolovosta, jossa olimme tulkkina toimivan Lempin perheen vieraana. Jakaannuimme erilaisiin ryhmiin viedäksemme humanitaarista apua mökkialeen asukkaille. Menin Lempi tulkin kanssa erääseen asuntoon, jossa oli mummo, äiti ja vammautunut poika. Poika oli vammautunut pahoinpitelyn seurauksena ja mummo kuuli hyvin huonosti, että hänelle piti huutaa, jos sittenkään kuuli mitään. Alkumuodollisuuksien jälkeen tulkki sanoi, että minun pitäisi jakaa Raamatusta jotakin. Minulle tuli mieleen Paavalin Filippiläiskirjeen teema iloitkaa aina olosuhteista huolimatta. Tämän jälkeen kysyi haluaisiko joku, että rukoilen heidän puolestaan. He tekivät kovasti ristinmerkkejä, jonka jälkeen suostuivat ja mummo lopuksi ilmoitti saaneensa kuulon, koska Jeesus oli kuullut rukoukset ja mummo otti vastaan parantumisen.

Ennen uutta vuotta 2000 olin ryhmän mukana Aunuksessa ja Petroskoissa ja tällä matkalla tutustuin Tampereen vapaaseurakunnan evankelista Pekkaan, jonka seurassa tämän jälkeen tein monta matkaa. Tapasimme uudestaan puolentoista vuoden kuluttua ensi tapaamisesta kesällä Upsalassa Livets Ordin Eurooppakonferensissa, sillä paluumatkalla kerroin työstäni Venäjän Karjalan Lahdenpohjassa. Pekka halusi tulla mukaan, vaikka hänellä oli itsellään ollut yhdistyksensä Finmission kautta todella laaja työ Venäjällä. Pekka oli aiemmin yhdessä Ajankohtaisen kakkosen (Mokko) kanssa tehnyt koskettavan TV -dokumentin Viipurin seudun lastenkotien kurjuudesta (1993), joka sai aikaan pienen kohun ympäri Eurooppaa. Kerran vierailimme Pekan Tamperelaisen ystävän autolla Aunuksessa, jonne ajoimme sankassa lumipyryssä, minkä vuoksi olimme aikalailla myöhässä aikataulusta.


Aunuksen Luterilaisen kirkon kirkkoherra oli jo nukkumassa kun saavuimme perille. Pekan vaimon piti kiivetä aidan yli ja koputtaa kirkkoherran asunnon ikkunaa. Meidät majoitettiin Aunuksen kirkon yläkerran vierastiloihin, jossa on sauna. Pekka oli sopinut vierailun Syvärin luostarissa toimivaan mielisairaalaan, jossa Pekka ja hänen sanomansa otettiin hyvin vastaan ja henkilökunta kysyi koska Pekka tulee seuraavan kerran, mutta Pekka kuoli yllättäen 55 vuoden ikäisenä. Pekan kanssa tehdessä lukuisia matkoja, niin pitkien ajomatkojen aikana tuli kuunneltua monia vaiheita Pekan elämän varrelta, kuten Kanadalaisesta Al Trembletin mielenkiintoisesta elämästä. Pekka sanoi, että hänen elämästään olisi tehty kirjakin, jota en ole vielä löytänyt. Al Trembletin koko perhe oli ollut Kanadassa rikollisia ja hänen veljensä ja isänsä oli teloitettu sähkötuolissa. Vankilassa jossa Al oleskeli kävi suomalainen naisevankelista kertomassa Jeesuksesta ja hänen tuomasta tulevaisuudesta, sekä toivosta. Al oli tehnyt ratkaisun uskoa ja luottaa Jeesukseen kuulemansa sanoman mukaan. Kun Al Trembletin vuoro oli mennä sähkötuoliin teloitettavaksi, niin matkalla teloituspaikalla hän sai armahduksen. Tämä suomalainen nainen ja Al Tremblet olivat avioituneet myöhemmin ja tulivat Suomeen. Pekka oli kierrellyt Suomessa heidän kanssaan kertomassa Jeesuksesta ja hänen tuomastaan avusta.


Kerran Pekan kanssa tulimme Lahdenpohjasta ja pysähdyimme Sortavalan torille, jossa kävimme. Pekka sai sydämelleen jakaa Jeesuksesta kertovia vihkosia. Niitä jakaessamme eräs mies tarttui Pekkaa kädestä ja halusi tietää mitä nämä vihkoset pitivät sisällään. Pekka kertoi Jeesuksesta ja hänen tekemästään työstä meidän syntiemme sovittamiseksi. Väkeä rupesi kertymään Pekan ja kyselijän ympärille aikalailla, niin lopuksi Pekka kysyi, että saisiko hän rukoilla miehen puolesta, johon sai myöntävän vastauksen. Rukoilun jälkeen mies kertoi kuinka hän oli ollut matkalla ostamaan viinapulloa, mutta nyt hän ei tarvinnutkaan sitä, koska oli kokenut Jeesuksen antaman avun elämäänsä. Tällaisia tapauksia sattui paljon Pekan kohdalle yhdessä matkatessamme. Pekan kanssa tekemillämme matkoilla Pekka kertoi monista ihmeistä joita hän oli itse kokenut, kuten miten hän oli päässyt irti vankilakierteestä. Pekka kertoi kuinka oli jälleen kerran päässyt vankilasta ja luvannut ettei palaisi sinne enää, eikä ryhdy päihteitä käyttämään, mutta päihteiden käyttö alkoi heti. Selvittyään syntymäpäivien aikoihin päihtymyksestään, niin hänelle oli tullut mieleen asiat joita olivat puhuneet vankilassa vierailleet seurakuntien ryhmiä puhumassa Jeesuksesta ja hänen tuomastaan tulevaisuudesta ja toivosta, niin hän tiesi missä saarnaaja asui ja niin hän kävi kysymässä onko tämä totta mitä ovat puhuneet. Pekka päätti uskoa ja luottaa kuulemaansa ilosanomaan ja saarnaaja julisti Pekan synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Saarnaaja muistutti Pekkaa, että jos tulee uskon elämässä vaikeuksia jne., niin silloin tulee ryhtyä kiittämään Jeesuksen verestä. Tällainen koettelemus olikin tullut heti, kun hän kuuli linja-autossa äänen, joka oli kehottanut jäämään seuraavalla pysäkillä pois ja hyppäämään veteen hukuttautuakseen, mutta Pekka muisti saarnaajan sanat ja ryhtyi kiittämään Jeesuksen verestä.

Pekka kertoi tärkeän opetuksen minulle, sillä hän sanoi menestyneensä palvelutyössään hyvin, sillä ihmisiä tuli uskoon, sairaita parani, ovia aukeni ja kaikki hänen tarpeensa tuli täytettyä. Tämän vuoksi hän ajatteli, kuka hän mahtaa oikein olla, eli hänen sydämeensä tuli ylpeyttä ja ajatteli omalla ymmärryksellään ja voimallaan kyenneensä tekemään kaikki nämä suuret asiat. Tämän ylpeyden seurauksena saatanalle avautui ovi tulla Pekan elämään tuhoamaan sitä, minkä seurauksena hän menetti perheensä ja omaisuutensa, mutta hän teki parannuksen näistä asioista ja vapautui Saatana tuomista sairauksista ja muista ongelmista, vaikka osa kokemistaan asioista olikin pysyviä. Pekka varoitti minua moneen kertaa ylpeydestä.

Olen lukenut Max Engmannin kirjaa "Pietarin-suomalaiset" (WSOY 2004), josta ilmenee, että Suomen ollessa osa Venäjää 1800-luvulla, niin paljon Itä-Suomalaisia käsityöläisiksi pyrkiviä siirtyi Pietariin paremman toimeentulon piiriin, vaikka osa siirtyi Yhdysvaltoihin etenkin Länsi-Suomesta. Kirjassa on myös luku "Langenneita naisia", jossa kerrotaan että Suomettaressa vuonna 1856 oli ollut uutinen: "Lehtolapsista täällä ei saa papitkaan selwää, sillä ne wiedään useammat paikalla synnyttyänsä ruunun löytölasten huoneeseen." Myös suoranaista tyttöjen värväystä esiintyi. Uno Cygnaeus väitti, että osa Pietariin tuoduista lapsista "heitettiin suoraan paheen luoliin" ja passivirastin päällikkö totesi 1856, että kun tytöt tulivat teini-ikään "he useimmiten ja tavallisesti pestautuvat johonkin ilotaloon, jossa he kohta joutuvat täydelliseen häviöön". Talvella 1869 Uusi Suometar viitaten venäläisiin lehtiin kertoi, kuinka suomalaiset tytöt joutuivat vaikeuksiin; Novoje Vremja kirjoitti: että wiime aikoina iso joukko nuoria tyttöjä Suomesta, joista moni ei ole wanhempia kuin 12 vuotta, on tullut Pietariin hakemaan työansiota. Kärsien puutosta kaikesta, ilman elinkeinoa ja usein ilman passia lankeevat nämä onnettomat avuliasten 'tätien' käsiin, jotka hoitavat heitä kunnes tulee tilaisuus edullisella tavalla vetää hyötyä heidän nuoruudestansa ja sitte jättää heidät sille uralle, joka päättyy iltakävelyksellä Newski perspektiwin leweillä katuvieruksilla. Matamien ja muiden pyrkimys oli saada haltuunsa tytön passi ja esimerkiksi velkaantumisen kautta asettaa hänet asemaan, jossa hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Yrjö Koskinen kirjoitti: Ne ovat surkeita historioita, joita tämmöisessä paikassa saa kuulla. Pietariin niitä nuoria tyttöjä houkutellaan suurten palkkain lupauksilla, ja kun kerran ovat antaneet pukea päällensä komeat vaatteet, jotka tietysti heille emännät hankkivat, niin jäävät niistä velkaan ja ovat sillä tavoin pääsemättömässä orjuudessa. jne...

Thomas Friman (1821-86) on kirjoittanut "Suomen Rahwaan olo Pietarissa. Toe'llinen tapaus" (A. F. Cederwallerin kustantamana Viipuri 1849). "Ensimmäinen herätysliike syntyi Pietarissa 1820-luvulla. Sillä oli yhteyksiä herätykseen, joka alkoi ylhäisimmissä piireissä silloin vielä katolisen papin Johannes Gossnerin julistuksen seurauksena. Pietarinsuomalaisten herätyksellä oli yhteyksiä Inkerin ns. hyppääjien lahkoon, joka sai alkunsa 1810 pietistisenä herätyksenä Suomen puolella... Ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherran apulainen N. G. Malmberg (1807 -58) tuli herätykseen niinikään saatuaan vaikutteita Gossnerilta. Hän sai aikaan voimakkaan herätyksen, joka herätti viranomaisten huomion. Malmberg sai 1829 käskyn poistua kaupungista 24 tunnin sisällä... Lestadiolaiset organisoivat kiinteämmin 1870-luvun puolivälissä, Pietarin Lehti 1876 'uudesta seurakunnasta', joka kokoontui täpötäydessä suutarinverstaassa... 1880-luvun alussa lestadiolaisten johtavat 'opettavaiset miehet' olivat puuseppä Johan Mikkola sekä suutarit Henrik Kultala ja Karl Theodor Lindström; molemmat suutarit olivat talonomistajia ja kaikki kolme liikkuivat saarnamatkoilla Pietarin ympäristössä ja Viipurin läänissä... Lestadiolaiset pysyivät seurakuunan jäseninä, mutta ruotsalaisessa seurakunnassa esiintyvät vapaakirkolliset olivat aikeissa erota siitä. Svenska Missionsförbundetin lähetyssaarnaaja N. F. Höijer aloitti toimintansa Kronstadtissa ja Pietarissa 1880. Lähetysliitolla oli yhteyksiä V. A. Paškoviin ja tämän perustamaan uskonnolliseen liikkeeseen. Saarnaajilla oli vaikeuksia pitää kokouksia. He perustivat siksi raittiusyhdisrtyksen peitejärjestöksi. Siten he välttivät Paškovin kohtalon; hänet asetettiin ensin poliisivalvontaan ja pakotettiin myöhemmin muuttamaan ulkomaille."


Johanneksen evankeliumissa luvussa 10:10-15 Jeesus sanoo: "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä."

Olen lukenut Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin kirjaa ”Annetaan” (Nordstrom Publishing 2007), jossa Bill Clinton kertoo päättäneensä Valkoisesta talosta lähdettyään, että halusi käyttää loppuelämänsä antamalla, kuten aikaa, rahaa ja osaamistaan hyödyllisiin tarkoituksiin pelastaakseen ihmishenkiä jne. Clinton-säätiön kautta www.ClintonFoundation.org Bill Clinton muistelee jo koulupoikana antaneensa mm. evankelista Billy Grahamille (http://www.billygraham.org ) viikkorahoistaan viikottain tukeakseen hänen työtään jne. Bill Clinton kertoo kirjoittaneensa tämän kirjan kannustaakseen meitä muita antamaan jotakin, sillä tehtäviä olisi riittävästi lähikulmilla ja maailmalla. Olisikohan tästä antamisen mallista lääkettä lamaan? Aiemmin yhteiskunnassamme, kun olemme vaatineen yhteiskunnan tekevän jotakin asioidemme tulemiseksi kuntoon, päätämmekin nyt hoitaa sen itse ilman vaatimuksia antamalla aikaa, rahaa ja osaamista kuten Clinton tekee. Rahan antamisen kohdassa Clinton mainitsee, että 70 prosenttia Yhdysvaltain kotitalouksista ja yhä useampi ihminen ympäri maailman tekee lahjoituksia joka vuosi. Vuonna 2006 amerikkalaiset lahjoittivat lähes kaksi prosenttia Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta, yhteensä noin 300 miljardia dollaria.

Amerikassa kristittyjä opetetaan paljon Raamatun periaatteiden mukaiseen antamiseen, kuten Tampassa on Etelä-Afrikkalaissyntyinen pastori Rodeney Howard-Brown ja hänen vaimonsa Adonica, jotka ovat työskennelleet vuodesta 1987 alkaen Amerikassa. He perustivat Revival Ministries Internationalin (RMI:n) ja heillä seurakunta The River Church (www.revival.com) ja River Bible Isnstitute-raamattukoulu, jossa opetetaan paljon Raamatullisesta antamisesta, myös Benny Hinn www.bennyhinn.org antaa antamisen opetusta mm. kirjassaan Antamisen siunaus (Kuva ja Sana). Ruotsissa Ulf Ekman http://ulfekman.nu/ Livets Ordin pastori opettaa myös paljon antamisen siunauksista, eikä ole syytä unohtaa Arkenia www.arken.org jne…

Tulin uskoon vuonna 1994, jonka jälkeen käydessäni kokouksissa sain kuulla opetusta antamisesta. Ajattelin mielessäni ettei minulla ole mahdollisuutta antaa, koska rahat eivät tahdo riittää edes laskujen maksamiseen, koska en hallitse raha-asioiden hoitoa, vaan se on ollut suunnittelematonta. Sydämessäni tein kuitenkin valinnan luottaa Jumalan Sanaan Raamattuun ja toimia sen mukaan. Ryhdyin antamaan kymmenyksiä ja antamaan uhreja, sekä sen lisäksi työpanokseni monen eri työmuodon kautta, kuten Venäjän- ja vankien evankelioimistyö seurakunnan ryhmien mukana ollessani. Vuodesta 1995 lähtien olen toiminut näin. Yli kymmenen vuotta sitten tullessani erään ryhmän mukana Venäjältä Pietarista kotiini, niin vaimo kertoi, että eräs työnantaja soitti. Otin yhteyden tähän henkilöön, joka kertoi, että hänellä on työpaikka tarjottavana. Kysyin otanko työtodistukset mukaani johon hän vastasi myöntävästi. Rehtori tutki työtodistukset ja näytti pettyneeltä ja sanoi etteivät työtodistukset ole sellaisia kuin hän oli ajatellut, mutta jos haluan niin työpaikka on minun. Sanoin ottavani työpaikan vastaan. Olin niin innostunut tästä elämäni suuresta käänteestä etten huomannut kysyä mitään maksettavasta palkasta. Tämä oli hämmästyttävä kokemus, sillä koskaan minua ei oltu kutsuttu työhaastatteluun, mutta minä tarvitsin tämän työpaikan koska se on lähellä kotiani, sillä edellinen työpaikka oli ollut Porvoossa. Porvooseen on pitkä työmatka Helsingistä johon kuluu aikaa ja rahaa. Olin hämmästynyt kun sain ensimmäisen palkkani, sillä se oli suurempi aikaisempaan verrattuna. Tämä mahdollisti sen, että pystyin antamaan enemmän ja minulle avautui oma palvelutyö Venäjän Karjalan Lahdenpohjan lastenkoteihin vuodesta 2002 alkaen. Antamisen kuuliaisuuden kautta Jeesus haluaa siunata meitä, sekä meidän kauttamme myös muita.

Iso Raamatun Tietosanakirja sanoo antamisesta näin: Antaa. Miksi: Koska olemme haltijoita emmekä omistajia, 1Aik. 29:14-16, vrt. 5 Moos. 8:17-18, Saarn. 5:18. Koska se on määrätty, 1Tim. 6:17-19, Hebr. 13:16, 2Kor. 8:7. Kristuksen esikuvan johdosta, 2Kor. 8:9. Jotta olisimme esimerkkeinä muille, 2Kor. 9:2. Antaminen tuo mukanaan siunauksen, Sananl. 11:25, Jes. 58:10-11, Mal. 3:10. Miten: Tekemällä työtä, Ap. t. 20:35, Ef. 4:28. Säästämällä, 1Kor. 16:2. Kuinka paljon: Menestymisen mukaan, 1Kor. 16:2. Siunauksen mukaan, 5Moos. 16:10,16-17. Milloin: Nähdessämme hätää. Ef. 4:28. Tullessamme Jumalan eteen, 5Moos. 16:16. Paavali kehottaa antamaan, 2 Kor 1) Viittaamalla makedonialaisten anteliaisuuteen, 2Kor. 8:1-8. 2) Vertaamalla Kristuksen esimerkkiin, 8:9-15. 3) Henkilökohtaisen kosketuksen avulla, 8:6. 4) Kertomalla ajatuksen sadosta, 9:6-15.

Seurattuani keskustelua suvaitsevaisuudesta erilaisilla mielipidepalstoilla, niin on esitetty sellainenkin näkemys, että liberaalinen suvaitsevaisuus on sitä, että saat tehdä mitä vaan, kun et puutu muiden tekemisiin millään tavalla rajoittavasti, tai vaatimalla toimimaan normien mukaan. Yleensä yhteiskunta toimii vain kaikkien edun huomioiden noudatettavien lakien ja normien avulla, jotta kaikilla voisi olla turvallista elää pelkäämättä mitään mielivaltaa niiden taholta jotka haluavat elää liberaalisti muista piittaamatta. Pohjimmiltaan suvaitsevasuus on vain sitä, että ei puututa niiden tekemisiin, jotka rikkovat lakeja ja normeja tai jotka toimivat muista piittaamattomasti, eikä rangaista normeista piittaamatonta käytöstä, onko tämä oikein. Suvaitsevaisuus on näin ajateltuna suurta vääryyttä yhteiskuntaa kohtaan. Viides Mooseksen kirjan luvun 27 viimeinen jae sanoo: "Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'"

Ihmisillä on erilaisia pelkoja, kuten kuoleman pelko, rangaistuksen pelko, tuomion pelko, ihmispelkoa, esivallan pelkoa ja Jumalan pelkoa jne. Eri ihmisillä eri pelon lajeilla on erilainen määrä ja järjestys. Ihmispelko on monesti kaiken hyvän esteenä, kun ajattelemme mitäköhän ihmiset ajattelevat meistä. Esivallan pelko estää tekemästä laittomuuksia ja vahingoittamasta siten tulevaisuuttaan. Monet ihmiset menevät mieleltään sekaisin käydessään meedioiden ja muiden noitien vastaanotolla, sillä toimiessani erään seurakunnan rukouspalvelijana 1990-luvun lopussa, niin eräs nainen kertoi rukouspalvelussa käyneensä meedion luona kyselemässä tulevaisuudestaan, mutta hän oli saanut poistuttuaan silmän seuraamaan itseään, mikä kiusasi häntä. Ilmeisesti tämän vuoksi hän tuli käymään seurakunnassa ja sanan julistuksen jälkeen tuli rukoiltavaksi, jossa hän kertoi tapahtuman. Rukouksessa pyydettiin Jeesusta vapauttamaan tämä ihminen Saatanan siteistä. Hän vapautui seuraavasta silmästä ja ryhtyi seuraamaan Jeesusta Herranaan. Eräs työkaveri 20 vuoden takaa kertoi hiljattain käyneensä meedion luona, jotta voi olla yhteydessä esi-isiinsä. Näiden asioiden vaarallisuudesta kertoo Pekka Reinikaisen kirja "Noituuden paluu lääketieteeseen" Kuva ja Sana 2005.

Ensio Lehtosen kirjassa "Israelin ihme" (Kuva ja Sana 1968) kerrotaan kuinka lastentarhalaiset opetetaan tekemmän työtä Israelissa: "Me opetamme lapset jo pienestä pitäen työhön, selittää oppaamme. Lastentarhaikäiset tekevät näitten poikien tavoin tunnin pari päivässä hyödyllistä työtä. Se kohottaa heidän omanarvon tuntoaan ja liittää luontevalla tavalla työnteon elämän kokonaisuuteen. Työ maan hyväksi ei silloin ole israelilaisille myöhemminkään raskasta orjuutta, vaan miellyttävää velvollisuutta ja oikeutta... TYÖ rakentaa Maata. Mutta sama TYÖ yhdistää myös Kansaa. Israelin moninaisen väestön yhdistäjänä on työ Maan hyväksi keskeisellä sijalla. Sen yhdistävä merkitys on suurempi kuin arvaammekaan. Yhteinen työ pelloilla, teillä ja tehtaissa yhdistää nuoret ja vanhat, tummat ja vaaleat ja mitä erilaisemmat ihmistyypit yhdeksi kokonaisuudeksi, joka tekee kaikkensa yhteisen kohteen, Maan, hyväksi... Työ Maan hyväksi on saanut jättiläismäisen ilmaisun työtätekevien ammattijärjestössä, Histadrutissa, johon kuuluu noin 90% kaikista palkkaa nauttivista kansalaisista työmiehistä virkamiehiin ja druuseista arabeihin saakka. Kulkiessamme Tel Avivissa sijaitsevan Histadrutin mahtavassa päämajassa, alamme käsittää, että Histadrut on kuin valtio valtiossa. "

Työn tekemisestä kirjoittaa Aapeli Saarisalo Raamatun Sanakirjassa näin: "Muinoin oli ruumiillinen työ yleensä halveksittua. Kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät ruumiillisen työn tekemistä vapaan miehen arvolle sopimattomana: 'Käsityöläisen toimi on roskaista puuhaa. Työpajassa ei ole mitään jaloa', kirjoittaa Cicero. Toisin oli Israelissa. Jumala on VT:n mukaan asettanut ihmisen hallitsemaan luotua maailmaa ja hänen on työllään vallittava maata. Työ ei siten ollut synnin rangaistus, vaikka se syntiinlankeemuksen jälkeen tuli entistä raskaammaksi ja vaivalloisemmaksi. Työ on ihmisen velvollisuus ja itse Jumala asetetaan tässä hänen esikuvakseen. Samoin kuin Jumala kuutena päivänä loi maailman, tulee ihmisen työskennellä kuusi päivää ja levätä seitsemäntenä. Myös myöhäisjuutalaisuudessa säilyi tämä työn kunnioitus. Parhaiten sen huomaa siitä, että kirjanoppineen oli taidettava jotain käsityötä. "Lainoppineisuus ilman jotain käsityöammattia päätyy joutilaisuuteen ja johtaa syntiin", sanoo Mishna. Kuulu rabbi Hillel oli halonhakkaaja ja Paavali oli nuoruudessaan oppinut teltantekotaidon. Jeesus ei ole mitään lisännyt VT:n oppiin työsstä. Työ oli suuriarvoista hänen mielestään; se käy ilmi siitä, että hän toimi rakentajana, kunnes aloitti julkisen toimintansa. Paavali on usein tähdentänyt kristityn työntekovelvollisuutta. "Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä", 2 Tess. 3:10 s. Paitsi että työ sinänsä on velvollisuus, tulee kristityn myös tehdä työtä voidakseen hankkia elatuksensa ja jakaa sitä myös tarvitseville, 1: Tess 4:11s.; Ef. 4:28. Luther on aivan oikein osoittanut, että kristityn on pidettävä maallista työtä osana jumalanpalveluksestaan. Hänen on tehtävä kaikki Jumalan kunniaksi, ja Jeesuksen nimessä. "Kukaan ihminen ei kuole työnteosta, mutta hyvinkin joutilaisuudesta ja laiskuudesta. Sillä ihminen on syntynyt tekemään työtä niin kuin lintu lentämään" (Luther)."

Aapeli Saarisalon kääntämässä Uudessa Tetamentissa 2 Tess. 3:4-14 "Luotamme teihin Herrassa, että teette ja tulette tekemään, mitä teille käskemme. Herra ohjatkoon sydämemme Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet. Sillä itse tiedätte, kuinka meitä on seurattava; emme näet ole olleet kurittomia keskellänne, emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa olemme yötä ja päivää työtä tehneet, jottemme ketään teistä rasittaisi. Ei niin, ettei meillä ole valtaa, vaan asettaaksemme itsemme teille esikuvaksi seuraamistamme varten. Sillä kun olimme tykönänne, säädimme teille, että jos joku ei tahdo työtä tehdä, olkoon syömättäkin. Kuulemme näet muutamien keskellänne vaeltavan kurittomasti, mitään työtä tekemättä, vaan turhia touhuten. Herran Jeesuksen Kristuksen kautta käskemme ja kehoitamme sellaisia hiljaisesti työtä tehden syömään omaa leipäänsä. Mutta te, veljet, älkää väsykö hyvää tehdessänne. Mutta jos joku ei tottele tässä kirjeessä olevia sanojamme, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko kanssaan, jotta häpeäisi." Saarisalon selitys asiaan on: " Muutamat kristityt olivat lakanneet tekemästä työtä, koska he ajattelivat, ettei työnteko kannattanut, kun Herran tulemus on niin lähellä. 'Merkitkää hänet'. Alkukielen sana merkitsee omakätistä merkitsemistä asiakirjaan. Ajatuksena on ilmeisesti, että työtä vieroksuvat merkitään luetteloon."

Iso Raamatun Tietosanakirja toteaa työstä: "Raamatussa esitetään itsestään selvänä asiana, että jokaisen työkykyisen on myös tehtävä työtä. Tämä tulee esille mm. laiskuuden ja toimettomuuden nuhtelemisessa, Sanal. 6:6-8, 18:9, ja työteliään ja jumalaapelkääväisen elämäntavan ylistämisessä, 31:10-31. Vaikkakin syntiinlankeemuksen jälkeiselle inhimilliselle olemassaololle on ominaista vaivannäkö, Ps. 90:10, Saarn. 1:3, 4:4, ihminen saa kuitenkin hyvin suoritetusta työstä tiettyä hyötyä ja tyydytystä, Sanal. 14:23 a, Saarn. 5:11 a. Parhainta ihmiselle (elämän tuottama "voitto") on se, että hän on iloinen työtä tehdessään, Saarn. 2:10, 3:22."

Kaartineversti Vasili Alexandrovits Pashkov oli syntynyt 1834 rikkaaseen perheeseen. Melko nuorena sai Vasili haltuunsa suuren omaisuuden, josta mainittakoon Undorffin arvokkaat kuparikaivokset lähellä Siperian rajaa ja suuret maa-alueet Nishi-Novgorodin ja Orenburgin kuvernementissä sekä talokiinteistöt Pietarissa, joista marmoripalatsi Englannin rantakadulla Nevan varrella.

Vakiintuneen tavan mukaan Vasili meni sotilasuralle aloittaen junkkarikoulun ja päätyi everstiksi ennen neljääkymmentä ikävuotta. Hän eli porvarillista elämää. Historiassa von Hedenström mainitsee kirjassaan ”Venäjän historia” Pashkovista ”Hän oli Pietarin ensimmäinen valssintanssija”. Pietarin pitkinä talvisina öinä vuotivat virtoina viini Pashkovin kuin muidenkin ylhäissukuisten palatsien pöydillä. Mutta tyydyttikö tuo kaikki ihmissielun syvintä kaipausta? Eräs näistä tyytymättömistä oli kenraali-adjutantti Tshertkovin puoliso, eversti Pashkovin sisar. Kenraalitar Tshertkov oli kuoleman kautta kadottanut lapsensa ja se käänsi hänen katseensa taivaallisiin. Ylhäisten venäläisten tavoin matkustelivat Tshertkovit ulkomailla, ja eräällä tällaisella matkalla tapasi kenraalitar tunnetun englantilaisen herätyssaarnaajan lordi Radstockin ensin Englannissa ja sittemmin Pariisissa. Heränneen mielen vakavuudella oman ja seurapiirinsä hengellistä tarvetta ajatellen pyysi rouva Tshertkov lordi Radstockin Pietariin.

Talvella 1874 saapui englantilainen lordi Radstock Pietariin. Ensimmäinen kokous oli kenraalitar Jelizaveta Tshertkovan salongissa. Tämäkö jumalanpalvelusta! Ei messua, ei kuoripoikia, ei hostiaa, ei kynttilöitä eikä pyhäinkuvia. Tavallisessa arkipuvussa lordi Radstock Raamattu kädessä puhui Kristuksen kautta ilmestyneestä pelastuksesta yksinkertaisesti, uudestaan ja uudestaan toistaen Tulkaa Jeesuksen luo. Toisen ja viimeisen kerran Granville Waldegrave Radstock (1833-1913) tuli Pietariin 1878. Edvard Radzinskin kirjassa "Aleksanteri II, Venäjän suuri vapauttaja" (WSOY 2005) mainitaan: "Tsaari oli alkanut viime aikoina selvästi huomata, että ortodoksisen kirkon vaikutusvalta oli heikentynyt. Protestanttisen saarnaajan lordi Redstockin äskeinen vierailu Pietarissa oli todiste siitä. Tuo tylsään harmaaseen takkiin pukeutunut pitkä, vanha, leveäotsainen englantilaismies, jonka kaljun päälaen ympärillä hapsotti vaaleita hiuksia ja poskilla lyhyet punertavat pulisongit, oli ollut valtava menestys ortodoksisessa pääkaupungissa. Hän oli suorastaan tartuttanut uskonsa ihmisiin. Hänen saarnojaan kuunnelleet rikkaat ihmiset olivat lahjoittaneet maatiloja ja uhranneet tuhansia ruplia hyväntekeväisyyteen. Häntä oli pyydetty jatkuvasti esiintymään kaikkein vaikutusvaltaisimpiin salonkeihin. Nelisenkymmentä maan ylhäisintä perhettä oli avannut hänelle kotinsa oven. Kulkulaitosministeri kreivi Aleksei Bobrinski, jolla oli läheiset yhteydet hallitsijaan, sekä tunnettu pohatta ruhtinas Vasili Paskov olivat kääntyneet protestanttiseen uskoon."

Eräänä yönä koki eversti Pashkov kääntymisensä. Silloin ratkaisivat suhteensa kristillisyyteen keisarin hovimestari kreivi Modest Korff, myöhemmin everstin karkoituskaveri kreivit von der Pahlen ja Paul Nicolay (1880-1919) lanko, Shuvaloff, ruhtinattaret Gagarin ja Lieven, joista viime mainittu vielä pakolaisena Englannissa. Nicolay-suku oli kotoisin Ruotsista ja jo 1500 luvulla sukua muutti Keski-Eurooppaan. Strassburgissa 1737 syntyneestä Ludwig Heinrich Nicolaysta tuli suvun aatelisen haaran kanta-isä. Venäjällä suku sai vapaaherran paronin arvon vuonna 1788. L.H. Nicolay osti Viipurin lähellä olevan Monrepos-nimisen ratsutilan. L. H. Nicolayn vuonna 1777 syntynyt poika Paul tuli suomalaiseksi vapaaherraksi, jonka sukukartanona oli Viipurin Monrepos.

On säilynyt asiakirja, josta selviää, että jo 1876 eversti Pashkov, hovimestari Korff, ruhtinatar Gagarin ja kenraalitar Tshertkov jättivät sisäministerille sääntöehdotuksen uskonnollisten ja siveellisten kirjojen levittämistä varten. Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli tarjota kansalle tilaisuus hankkia itselleen edullisesti raamatunosia ja muutakin uskonnollista kirjallisuutta. Pyhän Synodin kannattamana ministeri hyväksyikin säännöt joulukuun 4 pnä mainittuna vuonna.

Sosiaalinen toiminta oli erittäin laaja tämän kristillisyyden piirissä. Perustettiin pesulaitos, oli ompeluopisto nuorille tytöille, siitä varttuneimmille annettiin ompelusta kotona tehtäväksi, sitten keittiö, josta tehdastyöläiset ja varattomat ylioppilaat saivat halvalla ruokaa, oli lastenseimi, joissa pienokaisia hoidettiin äitien työssä ollessa ja kauppaliike, jossa myytiin varattomien naisten valmistamia käsitöitä. Kaikki nämä rahoitti eversti Pashkov etupäässä. Eri työalojen hoitajat olivat uskovia ja pitivät viikoittain rukouskokouksia. Pashkovin koti oli muuttunut kirkoksi, joissa oli osanottajia 1400 – 1500 henkeen asti. Sankeyn laulut, jotka kaikki olivat käännetty venäjäksi, kajahtivat silloin tuhansin äänin.

Eversti Pashkovia vastaan laadittiin syytekirjelmä: ”Tänä vuonna (syytekirjelmä jätettiin keisarille toukok. 1880) ovat kokoukset, joita pidetään säännöllisesti joka viikko Pashkovin luona, melkoisesti laajentuneet. Paitsi sitä, että P. käy ajurien pihoilla, hän avaa kerran tai kahdesti viikossa talonsa suurenmoiset salit rukouskokouksille, joihin kokoontuu kaikenlaisia ihmisiä korkeasukuisista perheistä alkaen halvempiin asti. Hänen salinsakin alkavat jo käydä ahtaiksi. Viime sunnuntaina oli siellä koolla noin 1500 henkeä. Monet tulevat uteliaisuudesta, toiset kuulemaan Jumalan sanaa. Toiset, varsinkin korkeammista piireistä, ovat kiintyneet niihin kokouksiin uskonkiihkolla. He haluavat uusia ilmestyksiä. Pashkov on alkanut nyt seurata jonkinlaista protestanttista rukousjärjestystä. Siellä on tarjolla kirjoja, laulukirjoja, joiden laulut ovat huonosti käännetty värssyiksi. Herra Pashkov nousee puhujalavalle ja ehdottaa laulettavaksi laulun. Joku hänen perheensä jäsen johtaa säveltä harmonilla. Laulu lauletaan äänissä, ja köörin yhtyvät kaikki kokoontuneet seuraten sanoja kirjasta. Sitten seuraa Pashkovin saarna ja taas laulu. Herra Pashkov saarnaa typerästi ilman lahjoja, alati viitaten Radstockin opetuksen tunnettuihin kohtiin: Rakastakaa Kristusta, älkää välittäkö töistä. Ei työ pelasta teitä. Kristus on tullut kaikkien lunastajaksi ja enempää ei tarvita.” Kirjelmä päättyy viiteen ponsilauselmaan, joissa eräässä pykälässä esitetään, että Pashkov karkotettaisiin maasta joksikin ajaksi. Mutta keisarin suopeus aiheutti sen, ettei yliprokuraattorin kirjelmä antanut aihetta mihinkään toimenpiteisiin. Vasta kun Aleksanteri II oli kuollut ja kahden vuoden kuluttua edellisestä kirjelmästä Pobedonostsev uudelleen valitti, tällä kertaa sisäministerille, nousi vastustus äärimmilleen...

Lähteet:

Uuras Saarnivaara. He elivät Jumalan voimasta. Ev. Lut. Herätysseura r.y. 1983

Olin erinomaisella Elävät Kivet seurakunnan Hirvaskankaalta järjestämällä bussimatkalla mukana Ruotsissa Uppsalassa 25.7-29.7.2001, jossa puhui mm. Ulf Ekman, joka keskittyi lähetyskäskyyn Matteus 28 luvun jakeesta 18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Ulf Ekman sanoi muistaakseni, että Pohjoismaissa on niin moneen kertaan jo saarnattu evankeliumia, mutta on kansoja, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia kertaakaan ja meidän täytyy nähdä koko maailma lähetyskenttänä. Viimeisenä iltana Ulf kysyi kuinka moni haluaa tulla eteen ja lupautua lähteä Jumalan johdattamana kaikkeen maailmaan ajattelematta sitä kuinka se on mahdollista. Ehkä noin 3000 ihmistä tuli esille ja Ulf siunasi heidät ja sanoi heidän kauttaan tulevan miljoonia ihmisiä uskoon. Meidän on aika laajentaa pientä näkyämme.

Henkilökohtaisesti vaikein asia oli kuulla John Beveren saarnaa, sillä hän puhui armosta, auktoriteetien kunnioittamisesta ja Jumalan pelosta, jonka seurauksena tuhannet ihmiset tekivät parannusta kapinallisuudestaan auktoriteetteja kohtaan. John Bevere väänsi rautalangasta meille kuulijoille mitä on Raamatunmukainen armo, minkä vastaanottaminen oli tavattoman vaikeaa, mutta kuitenkin valitsin olla opetettavissa, enkä paaduttaa sydäntäni fariseusten tavoin omavanhurskauteen. Kokemani perusteella ei ole ollenkaan vaikea ajatella fariseuksia joilla on vääriä käsityksiä Raamatun totuuksista, kuinka se voi pistää vihaksi, kun huomaa olevansa väärässä, tekeekö parannuksen vai ryhtyy totuuden viholliseksi vastustamaan Jumalaa pettäen itsensä. Se on armoa ettei siinä käynyt niin.

Mummoni Hulda Mattila isäni puolelta kuoli jo vuonna 1939 Tyrnävällä, jonka jälkeen vaarini menetti tilansa ja eli kiertolaisen elämää, minkä vuoksi emme pienenä käyneet koskaan isän symtymäseuduilla, vaan äiti synnyinseuduilla Ilomantsissa. Me sisarukset olimme vuonna 60/61 mummolassa mummon hoidossa Ilomantsissa, koska vanhemmat rakensivat samaan aikaan omakotitaloa Helsinkiin omalla työpanoksellaan. Meidän lasten ollessa pieniä, niin mummolassa tuolloin asuivat myös enoni Martti, Olavi ja Pentti, sillä meillä on vain muutama vuosi ikäeroa. Muut kahdeksanhenkisestä isovanhempien perheestä olivat jo lähteneet maailmalle.

Meistä lapsista oli tosi jännittävää olla maalla Ilomantsissa, kun isolla maansiirtopuskukoneella poistettiin kiviä pelloista. Muistan kun Eemeli vaarin kanssa lastasimme hevosen vetämille kärryille viljasäkkejä vietäväksi vaarini kotitilalle Marjovaaraan jauhettavaksi jauhoiksi. Vaarini kotitilalla asui vielä silloin paljon vaarini veljiä ja siskoja. Eemelin isä Andrei Volotinen oli kyläseppä ja hänellä oli konekäyttöinen mylly Marjovaarassa. Isovanhempani Eemeli ja Hilja asuivat 7 vuotta Marjovaarassa vanhempiensa maatalossa ennen kuin ostivat Juurikan tilan, jossa oli vain pieni mökki alkujaan. He raivasivat tilan pellot maatalouskäyttöön ja rakensivat tarvittavat rakennukset. Eemeli oli rakentanut tuulimyllyn liiterin katolle, jonka tehtävänä oli ladata radion akkuja asuinrakennuksessa. Tuulimylly oli purettu ennen 60-lukua, kun se oli pudonnut myrskyn seurauksena maahan katolta. Tuulimylly oli ladannut jatkuvasti akkuja ja ilmeisesti 1930-luvulla akku oli räjähtänyt sängyn vieressä liiallisen latauksen vuoksi. Eemeli oli ollut sodassa lähetin tehtävissä. Sepän työn jatkajaa Andrei Volotiselle ei lapsista enää löytynyt. Mattilan perhe kävi usein kesäisin enojensa Reinon, Pentin tai tätinsä Elina mukana mummolassa Ilomantsissa.

Kesäisin kävimme joukolla 5 km päässä olevalla järvellä uimassa. ”Lättähattu” juna kulki vielä 60-luvulla Joensuusta Ilomantsiin. Kerran kun Mattilan perhe oli aurinkoisen lämpimänä päivänä palaamassa vierailultaan kotiinsa Ilomantsista, niin palasimme kotiin Marjovaaraa lähellä olevalta Herajoen seisakkeelta lättähattujunalla Joensuuhun, josta jatkoimme Helsinkiin menevällä junalla.

Tätini Elsa kävi sopivasti Suomessa, kun mummoni Hilja kuoli Ilomantsissa 1997. Hilja Volotisen hautajaisten muistotilaisuudessa Luterilaisessa seurakuntatiloissa mummoni naapuri kertoi surevalle saattoväelle, että mummoni oli tullut keskustelemaan hengellisistä asioista pari kuukautta ennen mummon kuolemaa hänen kotiinsa ja oli tehnyt uskon ratkaisun, mikä hämmensi kovasti omaisia, sillä eivät tienneet mistä on kyse. Enoni perhe oli huomannut suuren muutokset mummossani tämän ratkaisun jälkeen vapauduttuaan katkeruudestaan. Elsa kävi uudestaan Suomessa 1998.

Tarinan mukaan Ilomantsin Jerusalemissa olisi asuneet Mooseksenuskoisia juutalaisia. Suku olisi tullut jostain Venäjältä, ilman papereita ja he ovat kirjautuneet luterilaiseen seurakuntaan, jouduttuaan vainotuiksi rajan takana. Tarina kertoo että he olivat kotoisin venäjän karjalasta, jonka kirkko ja paperit paloivat, nimeksi he olivat valinneet Karvinen, jolla poika Johan, he olisivat olleet molemmat suutareita ja joku Johanin veli myös Johanin poika oli Eino. Karviset ovat asuneet Jerusalemin kylän ainoassa talossa ennen Sivosia. Vuokko kertoi vielä, että he ovat käyneet Sivosten kanssa katsomassa tätä taloa 80-luvulla.

Ilomantsissa Jatkosodan loppuvaiheissa saksalaiset joukot majoittuivat myös Juurikan tilalla, vaikka tupa oli pieni, mutta tilaa oli muissa pihapiirin rakennuksissa. Kaivosta vesikin loppui, mutta saksalaisille näytettiin lähde josta sai hyvää vettä, vaikka saksalaiset olivat epäileviä veden laatuun nähden.

Näitä asioita on tullut muisteltua, koska äitini suvulla Volotisilla on sukuseura, joka kokoontuu Ilomantsissa 3 vuoden välein. Yksi sukuseuran jäsenistä Volotinen teki DNA sukututkimuksen, jonka mukaan Volotisten isälinjan haploryhmä on I1 eli skandinaavinen - germaani, mikä merkitsee sitä, että ovat mahdollisesti Venäjän alueella vaikuttaneiden Viikinkien jälkeläisiä.

Opettajan uralle ajauduin kolmekymppisenä, sillä 90-luvun alussa näin palvelukseen haetaan lehti-ilmoituksen graafisen alan ammattikouluopettajan paikasta Porvoossa, eikä minulla ei ollut sopivaa työpaikkaa jossa olisin viihtynyt. Jätin hakemuksen kouluun, niin jonkun ajan kuluttua minut pyydettiin työpaikkahaastatteluun. Olin hämmästynyt koska minut valittiin opettajaksi, enkä ollut koskaan ketään opettanut, vaikka olin koulutukseltani kirjapainoalan teknikko. Myöhemmin kuulin, että olin ainut hakija, mikä selittää tilanteen. Opettajan ura alkoi karusti, sillä minut ohjattiin luokkaan, jossa tiedonnälkäiset opiskelijat minua odottelivat ja minulle annettiin fysiikan kirja kouraan ja ovi sulkeutui jäljessäni. Opiskelijat tosin ihmettelivät epävarmuuttani ja hapuilua opetustehtävässäni, mutta selvisin työssäni pari vuotta ennen kuin pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun saamaan opettajan pätevyyttä.

Tarve ammatilliseen opettajakorkeakouluopintoihin oli syynä saada opettajan pätevyys voidakseni saada viran ja varmuuden työpaikasta vuotta pidemmäksi aikaa. Muistan kuinka kansakoulun kolmannella tai neljännellä luokalla luokanvalvoja kysyi meiltä, mitä meistä tulee isona. Muistan vastanneeni, kun en muutakaan keksinyt, että opettaja, johon Pauli-opettaja vastasi: ”Pentti, sinulla on huono äidinkielen numero ja opettajat tarvitsevat hyvää äidinkielen taitoa.” Mieti uudelleen, enkä miettimisenkään jälkeen keksinyt muuta. Tämä Pauli-opettajan huomio oli todella paikallaan, sillä Teknillisessä koulussa äidinkielen opettaja perusteli miksi hän antaa nelosen sijasta viitosen, koska osaan sentään puhua vaikken kirjoittaa aineita. Tämä puute äidinkielen hallinnassa on aiheuttanut väärinkäsityksiä, kun äidinkieli ei ole hyvin hallinnassa ollut. Hakiessani opettajakoulutukseen Jyväskylään mietin kovasti kuinkahan tulen selvittämään nämä pääsykokeet, mutta olin jo edistynyt tällä kirjallisella osaamisen alueella. Pääsykokeisiin luin paljon kasvatustieteen kirjoja ja pyrin oppimaan kirjoittamaan kieliopillisesti oikein.

Opiskelupaikan varmistuttua Jyväskylästä minun piti etsiä opiskeluasunto Jyväskylästä. Aloittaessani opintoja Jyväskylässä niin huomasin että ryhmääni kuului paljon sellaisia opettajia graafisen alan kouluista joita olin jo oppinut tuntemaan opettajakunnan kokoavissa alan tilaisuuksissa. Opiskelut alkoivat Jyväskylässä juhlallisesti, sillä ensimmäisenä päivänä pidettiin paljon juhlallisia puheita joiden avulla kiinnitettiin opiskelijoiden katseet tuleviin opintoihin ja joissa käytettiin sivistysanoja, joiden merkitystä en vielä tiennyt, mutta puheissa vakuutettiin, että me opiskelijat tulemme nämä puheet ymmärtämään opiskeluiden edistyessä. Opiskelu poikkesi kaikesta aiemmasta opiskelusta siinä, ettei oppiminen ollut luokassa istumista, vaan annettiin tehtäviä joihin tuli löytää vastauksia, kuten referaattien tekemistä kasvatustieteilijöiden tekemistä kirjoista. Opiskelu oli itsenäistä kuten, kun teimme ammattianalyysiä ammatista (syväpainosta) jota aioimme tulevaisuudessa opettaa. Opettajaksi valmistumisessani on ollut hyvin tärkeää, että oli ohjausta Jyväskylän ammattioppilaitoksen graafisen linjan kokeneilta opettajilta kuten Matti Närhi, joka on myöhemmin paljastunut vaimoni sukuun kuuluvaksi henkilöksi.

Seurattuamme näitä vanhojen konkareiden pitämiä oppitunteja kuultuamme teorialuentoja kasvatustieteestä ja didaktiikasta, niin tuli meidän vuoromme näyttää mitä olimme oppineet ja saada palautetta ja korjausehdotuksia luokkatyöskentelyyn. Laadimme etukäteen tuntisuunnitelmia oppitunnin kulusta ja siitä miten opettamamme asiat vaikuttavat opiskelijaan ja mitä he ovat oppineet oppitunnin jälkeen. Muistan että kävin myös seuraamassa myös muiden opettajaksi valmistuvien kokelaiden tunteja. Erityisesti tulee mieleen kun Pekka valmistutti näytetunnilla raekarkkeja ja Sanna opetti kuinka pullaa valmistetaan, niin että ne näyttävät myös herkullisilta. Eikka, joka oli Kuopion konservatoriossa opettanut äidinkieltä, niin hänen näytetunneillan kävin myös. Olin myös auttamassa videoinnissa Markku ja Marjatan maahanmuuttajaopiskelijoille pidettyä näytetuntia. Kävimme myös tutustumiskäynnillä mm. Valiolla juustoihin tutustumassa, jossa ihmeteltiin kuinka juustot liittyy kirjapainoalan opiskelijoihin. Ehkä tässä oli jokin väärinkäsitys.

Viikonlopuksi monet opettajakorkeakoulussa opiskelevista opiskelijoista menivät kotiseudulleen viettämään viikonloppua, niin kuin mekin pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat opiskelijat. Näiden automatkojen aikana tutustuimme toisiimme ja keskustelimme opiskeluumme liittyvistä tehtävistä niin uppoutuneesti, että ihmettelimme joko tämäkin matka tuli tehtyä. Näihin matkoihin löytyi aina sopiva lähtijöitä (Tuija, Sanna jne.) niin, että auto täyttyi ja saimme kustannukset tasattua. Joskus kyydissämme saimme pitää opettajakin, sillä Marja-Liisa oli joskus mukanamme.

Kaikkein suuritöisin työ oli seminaarityö jonka tein laadusta. Oli todella Opettajakorkeakoulun opettajien taholta erinomainen idea pitää purkutilaisuus Keuruulla Keurusselän lomakeskuksessa varhaiskeväällä.

Nyt olen saanut selville tehdessäni sukututkimusta isäni suvusta, että Jaakko vaarini Tyrnävältä on ollut kansakoulun ensimmäisten luokkien puutöiden opettajana ja toiminut tässä tehtävässä joitakin vuosia 1930-luvulla, sillä silloin sivistystä oli saada käden taidot.

Opintojemme jälkeen me kirjapainoalan ja kuten nykyään sanotaan Viestintäalan opettajat me näemme toisiamme säännöllisesti erilaisissa opettajien kokouksissa ja kehittämishankkeissa. Viime keväänä (2002) teimme luokkaretken Tallinnaan ja muistelimme menneitä aikoja. Meitä lähti mukaan Kari Kortealho, Alpo, Pekka, Paavo ja Pentti. Mikä näistä muisteloista jäi päällimmäisenä mieleen on tyytyväisyys siihen että saimme opiskella Jyväskylässä asiantuntevien opettajiemme johdolla.

Olen ollut nyt viime keväänä Helian järjestämässä 5 ov:n täydennyskoulutuksessa. Miksi me Helsinkiläiset opiskelimme Jyväskylässä johtuu siitä, että silloin ainoa paikka graafisen alan ammatilliselle opettajakoulutukselle oli Jyväskylässä. Koulutuksemme Jyväskylässä on ollut suuri apu, kun olemme jatkaneet eteenpäin työssämme. Olen ollut valmistamassa oppikirjoja Matti Pajusen ja Kyösti Kalskeen kanssa ja uusin kirjahanke on Eero Lehtosen kanssa digitaalisesta painamisesta. Olen saanut olla myös mukana tekemässä valtakunnallista opetussuunnitelmaa Opetushallituksen johdolla. Olen ollut seuraamassa Pietarissa alamme opetusta paikallisessa ammattikoulussa. Venäjä on tullut muutenkin tutuksi, sillä minulla on äitini puolelta kaukaisia sukulaisia Lahdenpohjassa joita olen käynyt katsomassa.

Hiihtolomalla viikolla 8 on tarkoitus katsomassa ystäviä Oulussa, Kemissä ja mahdollisesti Rovaniemellä, sillä Israelin matkani peruuntui, koska lentokone tuli jo täyteen.

Eräällä paikkakunnalla Venäjän Karjalassa vierailin erään evankelistan kanssa (vajaa kymmenen vuotta sitten), jolla oli sydämellä sielujen voittaminen Jeesukselle. Tämän vuoksi tutustuimme erääseen pastoriin jolta evankelistaystäväni pyysi apua, että saisi paikallisia mukaan. Pastori ei ollut kovin innostunut, vaikka ystäväni kerran tehtyään tällaisen matkan lähikyliin oli 8 henkilöä tehnyt uskonratkaisun, mutta pastori halusi vielä rukoilla Jumalan tahtoa tämän asian suhteen ja välillä katosikin metsään rukoilemaan, eikä tavattu sillä kertaa enää häntä. Tilanne oli mahdoton, jonka vuoksi vierailut jäivät pastorin luokse vähemmälle. Joidenkin vuosien jälkeen vierailin hänen luonaan taas toisen ryhmän kanssa ja sain kuulla, että hänet on erotettu tehtävästään, joka laitetaan toimeen puolen vuoden kuluttua. Vielä heidän ollessa vaimonsa kanssa tehtävissään hänen vaimonsa halusi rukoilla miksi vierailin heidän seurakunnassaan ja hän näki näyn, jossa Jeesus kädellään siunasi, josta ymmärsi minun motiivini oikeiksi vierailuille. Ennen pastorin tehtävien jättämistä pastori puhui olevansa mahdollisesti juutalainen ja haluavansa perheineen muuttaa Suomeen. Hän ilmeisesti tiesi, että Suomalaiset uskovat haluavat auttaa juutalaisia Israeliin, vaikka hänellä ei ollut juutalaisia juuria, vaikka antoi niin ymmärtää puheillaan ja eikä haluja muuttaa Israeliin, vaan Suomeen. Näin jälkeenpäin olen ihmetellyt hänen vaikeaa kohtalooaan, sillä hän vuoden verran kierteli eri puolilla entisiä Neuvostoliittoon kuuluvia maita puutteessa palatakseen taas paikkakunnalle mistä oli hylättynä vailla töitä ilman seurakuntayhteyttä, vaikka kymmenkunta vuotta oli hoitanut pastorin tehtäviä seurakunnassa. Kaikkea ei vain ymmärrä.

Muistan, kun olin vasta uskoon tullut, monet kehoittivat menemään Raamattukouluun, mutta vasta kesällä 2006 tuli mahdollisuus mennä kesäraamattukouluun viikoksi Tukholman Arkeniin. Väkeä Raamattukouluun tuli Suomesta, Norjasta, Tanskasta ja kaukaisin Australiasta, joihin sain tutustua, vaikka yhteyden pitoa ei sen jälkeen ole juuri ollutkaan. Olin majoittuneena Arkenin pastorin ison kodin asuntolahuoneessa. Raamattukouluopetukseen kuului myös vapaaehtoistyötä keittiöllä, vaikka jotkut purnasivat siitä, vaikka mielelläni tein sitä. Raamattukoulussa oppi paljon tärkeitä asioita. Oppimista olisi voinut jatkaa syksyllä varsinaisessa Raamattukoulussa. Yksi mukana ollut ystävä Suomesta menkin, mutta joutui vuodenvaihteessa keskeyttämmän opinnot vakavan sairauden myötä, mikä oli viedä hengen, mutta ilmeisesti Raamattukoulun opetus parantumisesta antoi hänellä voimaa ottaa vastaan parantuminen. Tämä henkilö todistikin Helsingin Arkenissa useita kertoja parantumisestaan. Rohkaisen ja suosittelen kaikkia joilla on mahdollisuus mennä Raamattukouluun Suomessa tai maailmalla.

Helsingin Sanomat on uutisoinut monessa eri yhteyksessä Pietarsaaren insestitapauksesta ja hämäläisen kirkkoherran 16 vuotiaan pojan raiskauksesta. Samaisessa lehdessä A6 sivulla Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko sanoo, että "Esko sanoo yllättyneensä aina uudelleen siitä, miten lasten hyväksikäyttäjät rikosrekisteristä huolimatta yrittävät kirkkoon töihin. Pedofiilit ovat taitaia manipuloijia, tulevat hyvin lasten kanssa toimeen ja osaavat peittää jälkensä. He yrittävät usein siirtyä kunnista järjestöihin ja seurakunnalle" Muitakin soluttautujia seurakuntiin on, kuten http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdullah_Tammi Seurakunnissa tarvittaisiin henkilöitä joilla on henkien erottamisen armolahja enemmän. En tiedä johtuneeko tämä siitä, että kirkossa voi olla jäsenenä ilman uskonratkaisua ja todellista uskoa, sekä piittaamattaa Raamatun kertomasta oikeasta ja väärästä käyttäytyisestä ja seurauksista. Toinen uutinen Hesarissa 3.2.2010 sivulla B2 oli, että Laaja seksiskandaali Saksan jesuiittakouluissa. Berliinin eliittilukio Canisiuksen nykyinen rehtori paljasti hyväksikäytön. Muutama vuosi sitten oli uutisotsikoissa helsinkiläisen vapaan suunnan seurakunnan pastorin lastensa hyväksi käyttö. Charles H. Spurgeonin kirjassa "Psalmien kirjan kommentaari osa 1" sanotaan näin: " Huomaa ensimmäisen jakeen porrastus: Hän ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä astu syntisten teitä, eikä istu kussa pilkkaajat istuvat. Kun ihmiset elävät synnissä, he muuttuvat pahoista pahemmiksi. Ensin he ainoastaan vaeltavat jumalattomien ja huolettomien, Jumalan unohtaneiden ihmisten neuvossa, ja paha heidän elämässään ilmenee pikemmin lankeemuksina kuin elämäntapana. Mutta myöhemmin pahasta tulee heille tapa, ja he astuvat julkisyntisten, tietoisesti Jumalan käskyjä vastaan rikkovien ihmisten teitä. Jos he saavat tehdä sitä rauhassa, he menevät vielä askelen edemmäs, ja istuvat siellä, missä pilkkaajat istuvat. Tällä pahuuden tasolla heidät on ikään kuin asetettu kadotuksen tohtorin virkaan, ja muut ihailevat näitä Belialin maistereita."

Charles H. Spurgeonin Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan "Valtakunnan Evankeliumi" (Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus Pietarssari 2003) todetaan Matteus 24:48-51 näin: "Tämä mies oli palvelija, joten meillä on tässä varoitus, ei ulkopuoliselle maailmalle, vaan niille, jotka ovat Kristuksen seurakunnassa ja sanovat olevansa Jumalan palvelijoita. Tämä on myös varoitus erikoisesti sananjulistajille, niille, jotka on asetettu pitämään huolta Jumalan palvelusväestä. Tämä mies oli tosin palvelija, mutta paha palvelija, ulkokullattu, sellainen joka oli luvatta ottanut haltuunsa paikan, johon hänellä ei ollut oikeutta. Hänen ajatuksensa ja sanansa olivat pahoja: Jos paha palvelija sanoo sydämessään: Minun herrani viipyy. Hänen käytöksensä alaisia kohtaan oli huonoa: rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan. Hänen omat elintapansa olivat huonot: syö ja juo juopuneiden kanssa. Hänen isäntänsä tuleminen keskeyttää yhtäkkiä hänen pahat tekonsa: niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa. Välitön kauhea rangaistus kohtaa häntä: ja hakkaa hänet kappaleikksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille - hän oli yksi heistä, sillä hän väitti olevansa Jumalan palvelija, mutta kuitenkin saatanan orja, joka palveli syntiä ja itsekkyyttä, ja menköön siksi oikeaan seuraan. Hänet oli todellisuudessa jo aikaisemmin hakattu kappaleiksi, sillä ulkonaisesti hän oli Kristuksen seuralainen, mutta sisimmässään hän palveli omia halujaan. Hänen kappaleiksi hakkamisensa on siksi vain oikeudenmukaista jatkoa hänen kaksoisluonteelleen ja puolikkaille teoilleen. Onko tämä hänen loppunsa? Ei, siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Mikä osa sellaiselle, jota pidettiin Jumalan palvelijana! Lukiessamme tätä punnitkaamme syvästi ja nöyrästi apostolin kehotusta: 'Sen tähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.'"


http://koti.welho.Com/penttijuhani