Luin Nykypäivä 18.6.2010 lehdestä artikkelin ”Aika kypsytti sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisen”. Artikkelissa todettiin Virkkusen todenneen tämän hyväksyminen mahdollisesti jakavan kokoomuskenttää, mutta Eduskuntakäsittelyssä ryhmän kanta ei velvottaisi. Mielestäni ehdokkaana ollessaan on kuitenkin puoluekokouksessa hyväksyttyjen ohjelmien takana. Millähän tavoin tämä asia jakaa perinteistä Kokoomuksen äänestäjäkuntaa? Ja tässä on vielä entisen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korholan kanta (Nykypäivä 18.06.10): ”Kokous äänesti muutaman päätöksen, joiden vaikutukset huolettavat. Omasta uskonnonopetuksesta luopumista pidän virheenä. Tärkein tapa ymmärtää toista kulttuuria on tuntea oma taustansa hyvin. Päätös myös tulee viemään meiltä kirkollisia kannattajiamme pois.
Olen pohtinut myös sukupuolineutraalin avioliittokäsitteen seurausvaikutuksia. Kirkolle siitä seurannee velvoite vihkiä kristilliseen avioliittoon homoparit - jos kirkko ei näin tee, se menettänee oikeutensa lailliseen vihkimiseen. Kompastuskivi ei liene kirkon kanta homoihin vaan kirkon kanta avioliiton käsitteeseen. Sanan sisällön uudelleenmäärittely ei ole ongelmaton äänestyspäätösasia.
Kirkossa avioliitolla on ollut erityinen merkitys luomistyön jatkajana: vain miehen ja naisen yhteys luo syntymän ihmeen (emme tietenkään tiedä, kenellä niin tapahtuu, mutta biologinen perusta on yksiselitteinen). Tämän vuoksi avioliitto on joissakin kirkoissa pyhä sakramentti, meillä pyhä sääty.”
Kaikenkaikkiaan yllättävä ja huolestuttava päätös.
11-06-10
Hamasin poika kirja
Olen aloittamassa mielenkiintoisen kirjan lukemista, eli Mosab Hassan Youseffin (toim. Ron Brackin) kirjaa ”Hamasin poika, koskettava kertomus terrorista, pettämisestä, poliittisesta juonittelusta ja uskomattomista valinnoista” (www.avainmedia.org 2010). Hamasin pojalla on oma bloki http://www.sonofhamas.com). Hän on Hamas-järjestön perustajiin lukeutuvan seikki Hassan Yousefin esikoispoika, mutta vanhemmat ja kansa pitää poikaa petturina, koska on jättänyt uskontonsa jne. Vaikuttaa mielenkiitoiselta ja jatkan lukemista…
09-06-10
Lukemani kirja
Olen lukemassa Eric Claptonin kirjaa "Omaelämäkerta" (Otava 2009), josta tämä lainaus: "Käytimme päivittäin niin paljon huumeita, että en tosiaankaan tajua, miten oikein selvisimme hengissä kiertueestamme. Palatessamme Englantiin olimme hyvää vauhtia muuttumassa täysiksi narkomaaneiksi. Tom Dowd oli niin huolissaan minusta, että pyysi Ahmet Ertegunia puhumaan kanssani. Ahmet veti minut sivummalle ja kertoi hyvin isällisesti, miten huolestunut hän oli huumeidenkäytöstäni. Hän kertoi kokemuksistaan Ray Charlesin kanssa ja siitä, miten tuskallista hänen oli seurata, kun Ray jäi yhä pahemmin koukkuun koviin aineisiin. Välillä hän liikuttui niin paljon, että alkoi itkeä. Muistan sen niin hyvin, että voisi kuvitella sen tehneen minuun vaikutuksen, mutta totta puhuakseni en välittänyt vähääkään... Minä vain kuvittelin olevani jotenkin immuuni ja pystyväni välttämään koukkuun jäämisen. Mutta riippuvuus ei julista saapumistaan, vaan se otti minut valtaansa vähitellen kuin sumu. Suunnilleen vuoden ajan minä nautin siitä suunnattomasti ja käytin jokseenkin epäsäännöllisesti. Käytin myös paljon kokaa ja muita huumeita alkoholin ohella. Sitten en enää käyttänytkään heroiinia kerran kahdessa viikossa vaan kerran viikossa, sitten pari kolme kertaa viikossa, sitten joka päivä. Se kaappasi elämäni salakavalasti ja aivan huomaamattani."
Ja vielä Eric Claptonin kokemus vuodelta 1987 ollessaan jo toista kertaa Hazeldenin hoitokodissa sivulla 269: "Olin aivan kauhuissani ja täydellisen epätoivoinen. Juuri sillä hetkellä, kuin omasta aloitteestaan, jalkani pettivät ja rojahdin polvilleni. Oman huoneeni yksinäisyydessä minä rukoilin apua. Minulla ei ollut mitään käsitystä, kenelle kuvittelin puhuvani, tiesin vain tulleeni niin pitkälle kuin pystyin enkä pystyisi enää taistelemaan. Silloin muistin, mitä olin kuullut puhuttavan antautumisesta. En koskaan kuvitellut pystyväni sellaiseen, ylpeyteni ei sallinut sitä, mutta tiesin että omillani en onnistuisi, joten pyysin apua ja polvilleni pudottautuen minä antauduin. Muutaman päivän kuluessa tajusin, että minulle oli tapahtunut jotakin. Ateisti varmaankin väittäisi, että kyse oli vain asennemuutoksesta, mikä varmaankin on jossain määrin totta, mutta se ei selitä kaikkea. Olin löytänyt paikan jonka puoleen kääntyä, paikan jonka olin tiennyt olevan olemassa mutta johon en oikeastaan ollut koskaan halunnut, tai tuntenut tarvetta, uskoa. Siitä päivästä alkaen en ole koskaan jättänyt väliin aamurukoustani, polvillani, apua pyytäen, enkä ilmaista kiitollisuutta elämästäni ja ennen kaikkea raittiudestani. Haluan polvistua, koska minusta tuntuu, että minun täytyy nöyrtyä rukoillessani, eikä itsetuntoni salli minun tehdä enempää. Jos ihmettelet, miksi teen sellaista, haluan kertoa, että... se toimii, yksinkertaisesti. Koko tämän raittiuteni aikana en ole kertaakaan ajatellut drinkin tai minkään huumausaineen ottamista. Uskonto ei ole minulle ongelma. Kasvuympäristössäni oltiin vahvasti kinnostuneita hengellisistä asioista, mutta etsintäni vei minut pois kirkkojen ja yhteisöllisen palvomisen luota sisäiselle matkalle."
Eric Clapton on perustanut hoitokodin auttaakseen muita samankaltaisia ihmisiä, katso lisää kotisivulta: http://crossroadsantigua.org/

08-06-10
Vapaaehtoistoiminta
Vapaaehtoistyöhön voi tulla mukaan suurien urheilujärjestöjen, seurakuntien, SPR:n jne. kautta, mikä on organisoitua tarkoittaen sitä, että sinut koulutetaan vapaaehtoistyöntekijäksi. Toinen vaihtoehto on tehdä omatoimista vapaaehtoistyötä, jolloin vastuu on yksin sinulla, eikä järjestöllä esim. toiminnan lainmukaisuuden suhteen jne. Itse olen tehnyt tätä omatoimista ja omaehtoista vapaaehtoistyötä, katso tarkemmin http://koti.welho.com/penttijuhani > Russia > Lahdenpohja.
Olen myös mukana Helsingin kaupungin Vapaaehtoistyön neuvottelukunnassa Kokoomuksen jäsenenä.
http://www.vapaaehtoistoiminta.fi ja http://vapaaehtoiseksi.fi

07-06-10
Syötti ja ansa
Minua on mietityttänyt syötti käsite, joka on käyttökelpoinen esim. kalastettaessa kaloja ongella tai vieheellä, niin kala jää ansaan koukkuun, jos syötti oli tarpeeksi hyvä. Tätä mentelmää käytetään hyödyksi, kuten myös ihmisten välillä mitä erilaisemmin sovelluksin, sillä ihmisiä voi houkuttaa esim. erilaisten päihteiden tuomat mielihyvän kokemukset, joita voidaan markkinoida kaveripiirissä, mutta ajan myötä tämä syötti ottaa käyttäjästään otteen tehden käyttäjästään aineiden orjan, jolloin olet ansassa elämän muuttuessa hevetiksi, eikä vain oma elämä. Orjan asemasta on vaikea päästä pois, sillä olet ansassa. Syöteillä pyritään myös huijaamaan ja pettämään lupaamalla esim. sähköpostiviesteillä perintöä, lottovoittoa jne., kunhan ensin maksaa kuluja, jotka voivat olla hyvinkin suuria. Mihin tämä syöttiin tarttuminen perustuu, ahneuteen, vaikka mitään erityistä tarvetta hyvinvoinnissa ei olisikaan syöttiä tarkastelevilla ihmisillä.
Toinen esimerkki liittyy lapsien viettelemiseen syötin eli fantasiakirjojen kautta noituuteen, sillä Helsingin Sanomissa 8.6.2010 sivulla C1 oli uutinen: Kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhala on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen nuorten fantasiakirjasta "Sweep" ja josta Säde Westerlund tutkintapyynnön poliisille. Rauhalan mukaan kirja kertoo wiccalaisuudesta ja on siten sopimaton nuorille, koska kirjassa ihannoidaan ja käytetään huumeita jne...
Kuinka todellista noituus on voidaan lukea esim. Doreen Irvinen kirjasta "Olin noita" (Päivä osakeyhtiö 2009), jossa hän kertoo olleensa Lontoossa saatananpalvojien entinen ylipapitar (myös prostitoitu, stripteasetanssijatar, huumeiden käyttäjä jne.) Doreen Irvine oli syntynyt Lontoon East Endissä 1939. Kirjasta lainaus tilanteessa saatanan temppelissä jossa hänet oli vihitty saatanan lapseksi ja ylipapittareksi: "Useammin kuin kerran Lucifer ruumillistui mustana olentona kaikkien temppeliin kokoontuneiden saatananpalvojien nähden. Kukaan ei epäillyt; se oli todella Saatana. Kuulimme hänen äänensä puhuvan meille yhteisesti seurakuntana. Tiesimme, että hän se oli, joka sanoi: "'Minä olen Lucifer, teidän herranne. Minä itse puhun teille. Totelkaa minun ääntäni, lapseni. Tehkää kaikkea sitä pahaa mitä haluatte. Älkää pelätkö- minä suojelen teitä aina. Hekumoikaa himoissanne tänä yönä. Se on otollista minun silmissäni.'" Doreenista ajettiin 7 kuukauden aikana lukuisa joukko riivaajaa pois, koska riivajaat saivat kauheita asioita aikaan Doreenin vierailessa seurakunnissa, eivätkä riivaajat olisi halunneet lähteä. Doreen joutui välillä mielisaairaalaankin, jonka jälkeen pastori ajoivat loputkin riivaajat pois ja hänen avionsa todettiin uusissa röntgenkuvissa täysin parantuneiksi sairaalassa ja päästettiin pois terveenä. Doreen meni noitakokoukseen todistamaan, jossa hänet pahoinpideltiin melkein kuoliaaksi ja vietiin autioon paikkaan, kun luulivat kuolleeksi ja hänen toipumisensa kesti pitkään tästä ajattelemattomasta teosta.
Ei ole mitään uutta auringon alla, sillä ihmisen historian alusta alkaen on ihmistä petetty. Raamattu kertoo kuinka Aadam ja Eeva petettiin olla luottamasta Jumalaan ja Hänen sanaansa Paratiisissa, kun heille luvattiin vain hyviä asioita joita seuraa omenaa syömällä uskottelemalla olemaan tottelematon kielloille, hirvein seurauksin. Voimmeko oppia joskus ettei samat asiat toistuisi… Vaikka me emme oppisi tästä yhtään mitään, kuitenkin voimme vapautua orjuuden ikeestä, koska Jeesus tuli vapauttamaan meidät synnin orjuudesta, jotka uskomme Häneen Jeesukseen ja tekemällä parannuksen kuolleista teoistamme.
http://koti.welho.com/penttijuhani

03-06-10
Mitä matkalla Gazaan todella tapahtui?
Lainaus:
Mitä matkalla Gazaan todella tapahtui?
Seuraavat tiedot, jotka haluan tuoda esille mahdollisimman totuudenmukaisessa valossa on saatu Israelin suurlähetystöstä, joka taas nojaa tiedonannossaan Israelin viranomaisten nauhoittamiin ja kirjaamiin tietoihin. Olen haastatellut Israelin suurlähetystön tiedotusvastaavaa ja kaikki tiedot on myös tarkistettavissa.
Ensiksi tässä yhteydessään tuotava esille, että kaikkiin tosiasioihin pohjautuen voidaan todeta Gazan alueen ja Israelin välillä on viimeisen yhdeksän vuoden aikana vallinnut sotatila. Yhdeksän vuoden ajana Gazan alueelta on ammuttu Israelin siviilialueille 10 000 Kassam-rakettia. Viimeinen Kassam raketti ammuttiin eilen 1.6. Gazan alueelta Israelin puolelle. Ensimmäisen kerran Kassam-raketti iskeytyi Israelin alueelle 10. helmikuuta 2002. Israelilaiseen kaupunkiin Kassam osui ensimmäistä kertaa 5. maaliskuuta 2002. Kassam-raketti vaati ensimmäiset kuolonuhrit 28. kesäkuuta 2004. Kassam - raketit ovat historiansa aikana surmanneet noin kymmenen israelilaista ja haavoittaneet lukuisia.
Tähän jatkuvaan Israelin kansalaisiin kohdistuvan uhan torjumiseksi Israel on saartanut Gazan alueen. Israelin saarto perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, jotka oikeuttavat sotatilassa olevan maan oikeuden vihollisalueen saartoon. Tällä saarrolla Israelin tarkoitus on ollut estää aseiden pääsyn saartoalueelle, josta käsin hykkäystä johdetaan Israelia vastaan.
Koskien viimeaikaista veristä yhteenottoa Israelin armeijan ja humanitääristä apua tuovien laivojen matkustajien välillä on syytä tarkastella nauhoitettujen keskustelujen valossa. On ensinnäkin hyvin kyseenalaista puhua siitä, että kyseiset laivat olivat alunperinkään humanitäärisen avun asialla. Pikemminkin kyseessä on ollut poliittinen tarkoitus rikkoa Gazan saarto.
Tämä tosiasia perustuu siihen, että kun laivat lähestyivät Israelin ja Gazan alueita, niihin otettiin radioyhteys ja Israelin viranomaiset toivottivat laivat tervetulleeksi Dot Port satamaan, jossa turvatarkastukset suoritettaisiin ja kaikki apu toimitettaisiin Gazaan. Päälaivasta vastattiin; ” Negative, Negative-Our target is Gaza.” Suom. Negativiinen - kohteemme on Gaza. Tämä viesti toistettiin kolme kertaa, eikä Israelin viranomaisten tarjoamaa rauhanomaista yhteistyöehdotusta noteerattu.
Israelin armeijan kommandojoukot lähetettiin laivoille estämään laivojen eteneminen. Armeijan sotilailla EI OLLUT rynnäkkökivääreitä, vaan he käyttivät maalipatruunakivääreitä. Lisävarusteena heillä oli vyöllä pistoolit. Kun ensimmäiset sotilaat saapuivat köysiä pitkin laivojen kannelle, hyökättiin heidän kimppuunsa välittömästi rautakankien, kivien ja veitsien kanssa. Jos laivalla olisi ollut todellisia rauhanaktivisteja, niin miksi he käyttivät yleensäkin väkivaltaa? Rauhanaktivistithan eivät toimi väkivaltaisesti!?
Seuraavaksi sotilaat pyysivät lupaa voimankäyttöön, mutta joukkojen johtaja ei antanut siihen lupaa. Väkivalta laivalla jatkui ja yksi israelilaisen joukon sotilas heitettiin laivan ylemmältä toiselta kannelta alas kymmenen metrin pudotus pääkannelle. Hän on edelleen haavoittunut vakavasti. Tässä vaiheessa sotilaat ilmoittivat, että heidän henkeään uhataan vakavasti ja pyysivät lupaa jälleen voimankäyttöön, mutta vasta kolmannen kerran jälkeen he saivat luvan käyttää käsiaseitaan.Kyseessä oli siis itsepuolustus-ei hyökkäys tai verilöyly israelialisten sotilaiden taholta.
Tiedotusvälineet ilmoittivat välittömästi Israelin armeijan aiheuttamasta joukkomurhasta ja liiallisesta voimankäytöstä. Olen jälleen hämmästynyt siitä, kuinka tosiasiat aina hämärtyvät juuri silloin, kun on kyse Israelista. Jos Suomen siviilialueille ammuttaisiin kuolettavia raketteja, miten reagoisimme kyseisen tahon alueen toimintaan? On syytä katsoa ensin peiliin, ennen kuin tuomitsemme Israelin toimet ja yritykset suojella omia kansalaisiaan.
On myös syytä kyseenalaistaa kyseisten ”rauhanaktivistien” ”humanitäärinen toiminta. Ja vielä kysyisin, miksei kukaan ole huolissaan siitä, että Palestiinassa on kymmeniä tuhansia palestiinalaisia Hamasin vankeja? myös Israelilaisten kaapattujen sotilaiden ihmissoikeudet tuntuvat olevan monista toissijainen seikka. Jos todella uskomme oikeuteen ja vapauteen, tulisi erityisesti Suomen poliittisten tahojen ottaa lausunnoissaan totuus huomioon.Hamas on terroristijärjestö, jonka myös EU on määritellyt näin. Israel edustaa vapaata demokratiaa, jolla on velvollisuus puolustaa kansalaistensa turvallisuutta ja oikeus toimia maanpuolustuksellisesti niinkuin minkä tahansa hyökkäyksen kohteena olevan maan oletetaan toimivan kansansa suojelemiseksi.
Cata Mansikka-aho
Eduskunta-avustaja
Helsingin kaup. luottamushenkilö,
Keskusta

(Sivu 1(1), kaiken kaikkiaan 6 merkintää)