Olen lukemassa muistaakseni jo toista kertaa Watchman Neen "Apostolinen lähetystyö" (Lähetys Ystävä, evankelinen kustannusliike Kalajoki 1986), jossa sivulta 68 tällainen lainaus: "Mitä apostolit tekivät senjälkeen, kun Henki oli heidät kutsunut, ja Ruumiin edustavat jäsenet olivat erottaneet heidät työhön? Meidän tulee palauttaa mieliimme, että nuo, jotka erottivat heidät, ilmaisivat ainoastaan myötätunnolla olevansa yhtä heidän kanssaan pannessaan kätensä heidän päälleen. Heillä ei ollut mitään auktoriteettia valvoa tai ohjata apostoleja. Nuo Antiokiassa olevat profeetat ja opettajat eivät ottaneet mitään virallista vastuunalaisuutta apostolien matkoista, työtavoista eikä jokapäiväisistä tarpeista. Raamatussa emme mistään näe, että apostolit olisivat olleet jonkun yksityisen tai jonkun järjestetyn yhteisön valvonnan alaisia. Heillä ei ollut mitään sääntöjä noudatettavina, eikä mitään esimiehiä, joita heidän olisi tullut totella. Pyhä Henki kutsui heidät, ja he seurasivat Hänen ohjaustaan ja johtoansa. Hän yksin oli heidän Johtajansa..."
Ja sivulta 109 lainaus: "Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että eri paikkojen seurakuntia yhdistettäisiin joiksikin uskontokunniksi tai järjestöiksi, vaan pikemminkin, että kukin seurakunta olisi itsenäinen suhteessaan toiseen seurakuntaan. Niiden vastuunalaisuuden ja johdon tuli samoin olla itsenäisiä. Kun Herramme lähetti sanomansa lapsilleen Aasiassa, ei Hän osoittanut niitä 'Aasian seurakunnalle', vaan 'seitsemälle Aasian seurakunnalle'"... Ja sivulta 121 tällainen lainaus: "Rooma ei milloinkaan olisi saanut sitä valtaa, mikä sillä tänään on, jos Jumalan seurakunnat olisivat säilyttäneet paikallisen luonteensa. Paavius on mahdotonta siellä, missä seurakuntia ei ole liitetty toisiinsa, ja missä paikallinen auktoriteetti on paikallisten vanhinten käsissä. Missä on ainoastaan paikallisia seurakuntia, siellä ei voi olla Rooman kirkkoa... Protestanttisuuden epäonnistuminen on siinä, että se on Rooman kirkon tilalle pannut järjestetyt valtio- ja lahkolaiskirkot, sensijaan että se olisi palannut jumalallisesti säädettyihin paikallisiin seurakuntiin."
Sivulta 128 lainaus: "Miten voimme päättää, ketkä ovat veljiämme ja Jumalan Seurakunnan jäseniä? Ei kysymällä, onko heillä samat opilliset käsitykset kuin meillä, tai onko heillä ollut samat hengelliset kokemukset... Kysymme ainoastaan, asuuko heissä Jumalan Henki vai ei? Emme voi uskovien kesken vaatia mielipiteitten tai kokemusten yhtäläisyyttä, emmekä mitään muuta yhteyttä kuin Hengen yhteyttä." Sivulta 161 lainaus: "Ei ole mitään raamatullista esimerkkiä siitä, että seurakunta sinänsä olisi hoitanut sellaista työtä kuin esim. sairaaloita tai kouluja taikka erikoisesti hengellisemmällä tasolla olevaa asiaa, sellaista kuin ulkolähetystyötä. On täysin sopivaa, että joku tai useammat seurakunnan jäsenet avaavat sairaalan tai koulun tai ovat vastuussa lähetystyöstä, mutta tämä ei sovi millekkään seurakunnalle kokonaisuutena. Seurakunta on keskinäisen avun tarkoitusta varten yhdessä paikassa, eikä sitä varten, että se kantaisi vastuuta työstä eri paikoissa. Jumalan Sanan mukaan on kaikki työ Jumalan siihen kutsumien ja valtuuttamien Ruumiin jäsenten, yksityisten veljien, persoonallisen huolenpidon alaisena eikä kuulu millekään seurakunnalle kokonaisuutena. Vastuu apostolisesta työstä kuuluu aina yhdelle tai useammalle yksityiselle." Suosittelen kirjan lukemista muillekkin...
Kotisivu
Kotisivuni
20-11-10
Itsekkyys
Olen lukemassa korealaisen pastorin David Yonggi Chon kirjaa "Siunattuja jo sytyessämme" (Kuva ja Sana 2010), jossa Yonggi Cho selittää mm. Raamatun tuhlaajapoika vertausta, josta tämä lainaus: "Itsekäs ihminen matkaa aina nautinnonhalun tietä, joka johtaa lopulta tuhoon. Itsekkyys tekee ihmisestä mielihyvän orjan. Tästä syystä erittäin itsekkäistä ihmisistä tulee alkoholin, huumeiden, uhkapelin ja vääristyneen seksualisuuden orja. Itsekäs ihminen ei ota huomioon, kuinka paljon hän haavoittaa läheisiään (vanhempiaan, puolisoaan, veljiään, siskojaan ja ystäviään). Hän tavoittelee vain omaa mielihyväänsä. Itsekkäät ihmiset ovat ihmiskunnan pohjasakkaa ja maan saaste ja häpeä..."
Olen ollut David Yonggi Chon kokouksissa Helsingissä Jäähallissa, mutta siitä on jo aikaa.

16-11-10
Anteeksiantamattomuus
Raamatussa todetaan varsinkin englanninkielisessä NKJV-käännöksessä Matteus 18:34-35, että anteeksiantamaton henkilö annetaan kiduttajien käsiin ja suomalaisessa puhutaan (Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.). John Beveren erinomaisessa kirjassa "Saatanan syötti" (KKJMK 2010) kerrotaan myös tästä asiasta, että "Kidutuksen aiheuttajat ovat demonihenkiä. Jumala antaa 'kiduttajille' luvan aiheuttaa ruumiillista ja henkistä tuskaa mielensä mukaan, vaikka olisimme uskovia." Tunnen muutaman iäkkään ihmisen, joista toisen ikä on jo yli 90 vuotta ja hän on ollut vuodepotilaana sairaalassa n. 10 vuotta, jotka ovat anteeksiantamattomia ja katkeria nuoruudessa koetuissa vääryyksistä tai pettymyksistä puolisonsa ja sukulaistensa taholta. Tämä iäkäs ihminen, kun häntä on käynyt katsomassa sairaalassa puhuu vain niistä nuoruudessa kokemistaan vääryyksistä, eikä pääse anteeksiantamattoman mielenlaadun takia irti niistä. Nykyään hänen puheestaan ei saa mitään selvää. Tämä on johtanut demonien tulemiseen näiden ihmisten elämään kiduttamaan. Kerron tässä millä tavoin tämä voi ilmetä. He näkevät nämä demonit ihmisinä, jotka kiusaavat heitä monin tavoin heidän puheittensa perusteella esim. käyvät asunnossa liikuttelemassa tavaroita jne. asianomaisen ollessa pois asunnostaan, seuraavat asianomaista, vaikka hän muuttaisi eri paikkaan, eli asianomainen ei pääse kiusanhengistään eroon millään. Tämän seurauksena syntyy kaikenlaisia epäluuloja muita ihmisiä kohtaan, kun ovat liittoutuneita häntä vastaan, eivätkä usko näitä heille niin todellisia satuja, sillä kiusaajat eivät ole todellisia muille ihmisille.
Sivulta 146 John Beveren kirjasta lainaus: "Mies oli vastustellut Jumalan kutsua elämässään useiden vuosien ajan, koska hänen liiketoimensa menestyivät hyvin... Hän kuoli leikkauspöydälle ja huomasi jääneensä taivaan porttien ulkopuolelle. Jeesus seisoi siellä ja otti hänet käsittelyyn hänen tottelemattomuutensa vuoksi. Mies pyysi Herraa, että jos hän antaisi hänelle vielä jatkoaikaa, hän palvelisi tätä. Herra suostui siihen. Ennen kuin Herra antoi hänen palata takaisin ruumiiseensa, hän näytti hänelle näyn helvetistä. Hän näki vaimonsa äidin palavan helvetin liekissä. Hän oli hämmästynyt. Nainen oli lausunut 'syntisen rukouksen', tunnustanut olevansa kristitty ja osallistunut seurakunnan tilaisuuksiin. 'Miksi hän on täällä?' hän kysyi Herralta. Herra vastasi hänelle, että nainen oli kieltäytynyt antamasta anteeksi eräälle sukulaiselleen ja siksi hänelle ei voitu antaa anteeksi hänen syntejään."
Matkustaessani Yhdysvalloissa Longviewsitä Astoriaan, matkalla pysähdyimme tohtori Johnin klinikalla, jossa ystävämme oli ollut työharjoittelussa. Tohtori John antoi ystävämme ystäville neuvon, joilla on rintasyöpä. Tohtori Johnin mukaan katkeruus on merkittävässä roolissa syövän syntyvaiheissa. Parantuminen edellyttää anteeksiantamista niille joita vastaan on katkeruutta, jolloin voi vapautua katkeruuden tuomasta siteestä sairauteen. Nämä olivat hänen maksuttomia neuvojaan meille.
Matkavideo Yhdysvalloista
Joyce Meyerin kirjassa "Vievätkö tunteesi sinua?" (Kuva ja Sana 2010) todetaan sivulla 51 näin: "(Matt. 7:13,14) Jeesus sanoi: 'Minä olen tie.' Tässä raamatunkohdassa Hän puhuu kahdesta eri tiestä, tuhoon johtavasta laveasta tiestä ja elämään johtavasta kaidasta tiestä. Kun mietin tätä raamatunkohtaa, Herra kirkasti sitä minulle. Hän sanoi: 'Lavealla tiellä on tilaa lihallisille asioille kuten katkeruudelle, anteeksiantamattomuudelle, kaunalle ja kostonhalulle. Kaidalla tiellä on tilaa vain Pyhän Hengelle.' On helppo valita lihassa lavea tie, mutta sen lopussa odottaa tuho. On paljon vaikeampaa valita elämään johtava kaita tie. Tunteet yrittävät saada meidät valitsemaan helpon tien, toimimaan niin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Viisaus yrittää saada meidät valitsemaan kaidan tien, joka johtaa elämään. Kumman valitsemme?"
http://www.joycemeyer.org/

08-11-10
Elokuva antamisesta
Katselin Schindlerin lista nimistä elokuvaa (Schindler's List), joka on Steven Spielbergin ohjaama yhdysvaltalainen holokaustista kertova draamaelokuva vuodelta 1993. Se perustuu Thomas Keneallyn romaaniin Schindlerin lista (Schindler's Ark, myöhemmin Schindler's List), joka perustuu tositapahtumiin. Minua jäi mietityttämään, miksi Oskar Schindler kulutti koko omaisuutensa pelastaakseen vähän yli tuhat juutalaista lahjomalla viranomaisia. Elokuva antaa ymmärtää Oskar Schindler oli hyvin rohkea ja määrätietoinen toimissaan juutalaisten puolesta toimiessaan, mikä ei jää palkitsemista vaille.
Kuinka moni meistä on valmis luopumaan omaisuudestaan toisten hyväksi, sillä omaisuutta emme voi viedä kuoleman rajan yli vaikka kuinka paljon sitä olisi.
Luukas 16:1-15 "Ja hän puhui myös opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.' Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.' Ja hän kutsui luoksensa jokaisen herransa velallisista ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko sinä olet velkaa minun herralleni?' Tämä sanoi: 'Sata astiaa öljyä.' Niin hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja kirjoita pian viisikymmentä.' Sitten hän sanoi toiselle: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä sanoi: 'Sata tynnyriä nisuja.' Hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, kirjoita kahdeksankymmentä.' Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on? Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on? Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä. Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus."

05-11-10
Yhteys Jumalaan
Vierailin Tampereella Pirkkahallissa joku vuosi sitten Uudenvuoden tapahtumassa, jossa oli puhumassa John Bevere. Niihin aikoihin olin lukenut jo muutaman John Beveren kirjan ja nähnyt hänen pitävän hyviä saarnoja Uppsalassa Eurooppakonferensissa. John Beveren kirjasta "Palava sydän" sivulta 36 lainaus: "Kristinuskon päämäärä ei ole palvelutyö. Voit ajaa demoneita, perantaa sairata ja johtaa ihmisiä pelastukseen, mutta joutua silti kadotukseen... Juudas jätti työnsä seuratakseen minua (Jeesusta), hän paransi sairaita, herätti kuolleita ja ajoi ulos riivaajia, mutta hän on kadotuksessa. Kysyin heti: 'Mikä sitten on kristinuskon päämäärä?' Hän vastasi välittömästi: 'Minun (Jeesuksen) läheinen tuntemiseni!' Herra kuiskasi sydämelleni: 'Todellinen palvelutyö kasvaa tuosta läheisestä suhteesta.'"
Hannah Shah:n kirjasta ”Imaamin tyttären raju pako vapauteen” (Kuva ja Sana 2010 www.hannahshah.com ) lainaus sivulta 169: ”Ja niin minä rukoilin kristittyjen Jumalaa ensimmäistä kertaa elämässäni: ’Jumala, jos olet todellinen, jos olet olemassa ja olet rakastava Jumala, niin minä haluan oppia tuntemaan Sinut, ja haluan, että tulet sydämeeni asumaan.’ Ennen tämän rukouksen rukoilemista en ollut tiennyt mitään siitä, että suhde Jumalaan oli ylipäätään mahdollista. Nyt minusta tuntui kuitenkin heti, että olin päässyt sisälle kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen. Aivan kuin Jumala olisi sanonut: ’Kyllä, Minä olen täällä. Minä olen olemassa ja rakastan sinua.’ Tuona hiljaisena yönhetkenä käännyin islamista kristinuskoon!”
Miettiessäni tätä läheistä suhdetta Jumalaan tuli minulle mieleen ajatus myyntimiehen työstäni 1980-luvulla, sillä myyntiponnistelut eivät keskittyneet läheisten suhteiden luomiseen asiakkaisiin, vain etäisiin. Pyrkien vain tekemään hyviä tarjouksia edullisella hinnalla, mikä ei oikeastaan johtanut mihinkään, vaan jouduin vaihtamaan alaa mutkan kautta opettajaksi. Erään vanhemman ja kokeneemman myyntimiehen mukana sain olla kerran ennen kuin vaihdoin alaa ja ymmärsin kuinka tärkeää olisi ollut luoda suhde asiakkaisiin olemalla aidosti kiinnostunut ja ystävystyä kyselemällä kuulumisia ja muistelemalla erilaisia perhetapahtumia, jonka seurauksena myyntityökin onnistuu ilman, että myy vain alennuksia.
Johanneksen evankeliumissa luvussa 15:4-17 sanotaan näin: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne."
http://koti.welho.com/penttijuhani
Jatkuu...

(Sivu 1(1), kaiken kaikkiaan 5 merkintää)