Lomaillessani Costa Del Solilla Espanjassa on ollut aikaa lukea kirjoja, kuten C. I. Scofieldin "Totuuden sanan oikea jakaminen" (Kuva ja Sana 2010), joka on julkaistu ensimmäisen kerran 1896, josta pieni lainaus: "Aina siitä lähtien, kun Jumalalla on ollut oma kansansa tässä maailmassa, Hänen omiensa keskuudessa on ollut niitä, jotka väittävät olevansa osa heidän joukkoaan mutta jotka eivät sitä ole. Tämä asiantila on vallinnut jo Eedenin poerteilta ja jatkuu, kunnes 'Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta ... Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko' (Matt. 13:41-43). Se, että Raamattu tunnustaa tämän vehnän ja lusteen sekoittumisen - uskoviksi tekeytyneiden läsnäolon todellisten uskovien keskuudessa - hämmentää suuresti monia Raamatun lukijoita, jotka soveltavat Jumalan lapsiin varoituksia ja kehoituksia, jotka on osoitettu ainoastaan itsepetoksessa eläville ja tekopyhille."

Vuonna 1909 ilmestyi ensimmäinen painos Scofieldin Reference Biblestä ja toinen 1917.

Kenneth Haginin kirjassa Avoi ovi, oli mielenkiintoinen esimerkki, kuinka ihmisen sydän voi paatua, kun ensin itse paaduttaa sydämensä. Hagin kertoo paikkakunnallaan eläneestä miehestä, joka kävi seurakunnassa ja vapisi rukouspalvelussa Jumalan voimasta, mutta ei halunnut astua sisään pelastuksen avoimesta ovesta ja ottaa vastaan syntiensä sovitusta Jeesukselta. Hagin rukoili miehen puolesta paljon todisti ja kertoi uskon tiestä, mutta kerran Jumala kielsi enää koskaan rukoilemasta tämän miehen puolesta, koska hänen valintansa olla vastaanottamatta pelastusta sinetöitiin ja hänelle pelastuksen avoin ovi oli ikuisesti suljettu, jota ei kukaan voinut enää hänelle avata. Hän kertoi myös Faaraosta, joka oli ensin paaduttanut sydämensä tottelemasta Jumalaa ja Jumala lopulta sinetöi hänen valintansa paaduttamalla Faaraon sydämen vastaavasti pelastuksen ulkopuolelle. Tämä on todella vakava asia, sillä se on meistä kiinni missä vietämme ikuisuutemme, onko Jumalan yhteydessä Jeesuksen verellä sovitettuina, vai helvetissä. Tehkäämme kaikkemme ettei yksikään joutuisi sinne tietämättömänä ja petettynä. Suosittelen Kenneth Haginin kirjojen lukeista.

Morris Cerullo on juutalainen, joka on kääntynyt kristityksi http://www.mcwe.com/
Morris Cerullo on julkaissut kirjan My Life Story (1965), jonka on Suomeksi julkaissut Ristin Voitto 1968 nimellä "Juutalaisesta kristityksi", josta pieni lainaus: "Ollessani eräänä iltana rukouksessa New Jerseyn Pattersonin Bethany Assembly of God -seurakunnassa, tunsin, kuinka Jumala painoi kätensä minun otsalleni. Ajan rahdussa olin jälleen Jumalan läsnäolon lyömänä... Kun kerron tätä näkyä, niin muista, että minä olen inhimillinen välikappale, joka yritän selostaa mitä pyhintä kokemusta... Sitten minun katseeni kääntyi siihen paikkaan taivaissa, missä Jumalan kirkkaus oli seisonut, ja juuri siinä kohdassa oli taivaalla kaksi jalanjäljen muotoista reikää. Oli kuin joku olisi veitsellä leikannut reiän hyvin suureen juustokakkuun, niin että sen lävitse saattoi katsoa. Kun katsoin näiden jalanjälkien lävitse, niin se, mitä näin ja kuulin, muutti minun elämäni suunnan ja sai minut, viisitoistavuotiaan pojan, vihkimään elämäni voittamaan sieluja Jeesukselle ja välittämään vapautusta ahdistuneille. Näin, että jalanjäljistä nousi ylös todellisia helvetin liekkejä. Näin niiden nousevan ja nousevan, kunnes ne kirjaimellisesti paloivat aivan sen reiän alapuolella, joka oli syntynyt Jumalan läsnäolon kautta. Noiden liekkien keskellä oli joukoittain kadotettuja sieluja. Mikään kuolevainen kieli ei voi kuvailla heidän ahdistustaan. Jos sanansaattaja lähetettäisiin suoraan helvetistä varoittamaan syntistä, ei ihminen kuitenkaan ymmärtäisi sitä kauhistuttavaa tuskaa ja kidutusta, mikä pelastumattomia odottaa tuossa hirveässä paikassa. Oi näiden ahdistettujen sielujen kirkumista ja huutoja! Todellakin synti vaivaa. Raamattu kertoo, että synnin seurauksena Simsonin '... täytyi jauhaa vankilassa...' (Tuom. 16:21). Kautta iankaikkisuuden loppumattomien aikakausien näiden sielujen kärsimä vaiva muistuttaa heitä jatkuvasti hirveästä synnistä, että he hylkäsivät Jumalan rakkauden ja armon... "

Seiväshyppääjä Matti Kankaansyrjä (s. 1943 Varkaudessa) on julkaissut omakustanteen "Tulesta Temmattu" (Saarijärven Offset Ky 1986), josta seuraava lainaus: "Viikon minä ajattelin ja mietin, että mitä minä menettäisin, jos Jeesusta seuraamaan lähtisin. Miten järkyttävää! Mies, joka on jo päättänyt tehdä itsemurhan miettii vielä jotakin menettävänsä. Se oli saatanan kuiskimista. Olin tuhonnut kaiken. Kurkusta oli valunut alas omakotitalo jo parhaina hyppyvuosina. Oli mennyt kaksi avioliittoa hajalle ja kuusi avoliittoa. Olin ollut yhdeksän kertaa leikkauksessa, joista noin 300 tikkiä muistona ja raihnainen ruumis. Aivoveritulpan olin kokenut. Monet autot oli mennyt kurkusta alas ja lopuksi ajokorttikin. Tämän lisäksi minulla oli lähes 100.000 mk velat voudin kautta perittävänä. En voinut aineellisesti menettää enää mitään. Mutta saatana vain kuiski, että lopeta päiväsi, niin loppuvat tuskasi. Se on tämän valheen isän viimeinen ansa, johon monet ovat langenneet. Kuitenkin sen jälkeen sielu on muutamien sekunttien kuluttua tuonelassa varttumassa helvetin tulta. Siellä alkaa jo ikuinen tuska ja ahdistus... Niin elämäni pisin kävely päättyi rukousalttarille, jossa riisutaan naamarit kasvoilta. Oltuani siinä hetken, polvistui puheen pitänyt mies viereeni (Kyösti Erkinkorpi), niin kuin olin toivonutkin. Kyösti kysyi minulta, mitä on mielessä. Sillä usein tulevat uskovat parannusta tekemään, tai ahdistuksiinsa ja sairauksiin Jeesukselta voimaa anomaan. Sanoin hänelle lyhyesti. Tahdon antaa elämäni Jeesukselle ja lähteä Häntä kokosydämisesti seuraamaan. Siinä me kaksi entistä rikollista olimme polvillaan Herran kasvojen edessä ja me itkimme... Kyösti-veljeni rukoili minulle synninpäästön. Sen jälkeen kuului huuliltani kiitos Jeesus, kiitos Jeesus. Ensimmäisen kerran elämässäni sydämeni ja huuleni kiittivät Jeesusta. Ylistys ja kunnia Jumalalle, halleluja!"

Matteuksen evankeliumissa 15:22-28 on kohta, jossa kanaanilainen vaimo pyytää Jeesukselta tyttärensä vapauttamista riivaajista. Vaimo ei saa mitään vastausta Jeesukselta, mutta hän on periksiantamaton. Nainen joka ei anna periksi ennenkuin on saanut sen minkä on pyytänyt Jeesukselta, jonka uskoa Jeesuskin lopulta ihmettelee ja saa sen minkä pyysi, ehkä siksi koska usko miellyttää Jeesusta. Tämä on periksi antamatonta uskoa. Me ryhdymme liian helposti selittelemään tilanteet parhain päin, miksi Jumalan sana ei pitäisikään paikkaansa, koska emme vielä ole saaneet rukousvastausta. Aina rukousvastaukset eivät tule helposti, vaan tarvitsevat periksiantamatonta uskoa niin kauan kuin olemme saaneet vastaukse. Tämä on monesti siksi, että meidän on kasvettava uskomme alueella vahvemmiksi. Tehdään tässäkin asiassa parannusta ja luotetaan Jumalan lupauksiin, jotka voimme ottaa vastaan Raamatusta omalle kohdallemme, eikä anneta periksi ennenkuin olemme saaneet mitä Hyvä Jumala haluaa antaa meille, koska uskomme miellyttää Häntä, joka on meidät kutsunut yhteyteensä.

Esimerkkinä voisin peräänantamattomuudesta mainita lentomatkani Kööpenhaminan kautta Aalborgiin muutama vuosi sitten, sillä Kööpenhaminassa oli jokin lakko ja Helsingissä sanottiin, että on mahdotonta päästä Kööpenhaminaan. Lentovirkailijat ehdottivat, että jos lentäisimme Hampuriin josta vuokraisimme auton ja ajaisimme Aalborgiin, toki omalla kustannuksella, mutta olisi voinut anoa korvauksia. Toinen vaihtoehto olisi ollut perua lento ja mennä jokin toinen kerta, mutta se oli meille mahdotonta, koska olimme maksaneet hotellin Aalborgissa etukäteen ja oli sovitut tapaamiset. Pitkän aikaan keskusteltuamme näistä asioista, mutta olimme periksiantamattomia, niin meille tulikin mahdolliseksi lähteä Kööpenhaminaan, missä olikin aikamoinen kaaos. Koska lentoja ei lähtenyt Aalborgiin lentoyhtiö maksoi hotellin ja taksimatkat. Aamulla lennot käynnistyivät uudelleen ja pääsimme vähän myöhässä perille. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo, uskotko sen?

Johanneksen evankeliumissa 1:12 sanotaan: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä," Me tarvitsemme Jumalan antamaa voimaa tullaksemme Jumalan lapsiksi ja tunteaksemme, sekä ymmärtääksemme Jumalan Sanaa. Me emme voi luonnollisesti päättää tulla uskoon, mutta me voimme valita uskoa Jumalan Sanan lupaukset ja ottaa vastaan Jumalan voima tullaksemme Jumalan lapsiksi. Lapsikasteessa ei niin tapahdu, vaan meidät liitetään jonkun kirkkokunnan seurakunnan jäseniksi ja rekisteröidään. Tässä tilanteessa emme ole saaneet Jumalan voimaa, vaikka minkälainen pappi sakramentteineen suorittaisi kasteen. Muistan lapsuudesta kun isäni oli vakaumuksellinen vasemmistolainen työläinen eikä sallinut lapsiansa kastettavan ennenkuin sukulaisten ja naapurien painostuksesta minut kastettiin 5-6 vuoden ikäisenä Tapanilan kirkossa ilman minun tahtoani. Tästä kastetapahtumasta en ymmärtänyt mitään, eikä minusta tullut Jumalan lasta ennen kuin synnyin ylhäältä uudestaan vuonna 1994 ja sain Jumalan voiman.