Olen lukemassa erinomaista Reinhard Bonnken omaelämäkerta kirjassa "Tulella täytetty elämä" (www.kkjmk.net 2011) hän kertoo kuinka hän oli saanut nuorena poikana kutsun Afrikan evankelistaksi, vaikka kukaan ei ottanut sitä vakavasti, mutta siitä huolimatta hän ei antanut periksi, vaan piti kiinni saamastaan taivaallisesta kutsusta vaikeuksista huolimatta kulkemalla vaihe vaiheelta päämääräänsä kohti. Hän kertoo kohtaamastaa Etelä-Afrikan rotuerottelusta, mkä oli pesiytynyt myös helluntaiseurakuntiin, jota hän ei voinut ymmärtää. Tänä päivänä Reinhard Bonnke puhuu miljoonia ihmisiä käsittäville joukoille. Reinhard Bonnke kertoo isoisän, isän ja perheensä tarinan omansa lisäksi. Kirja on todella lukemisen arvoinen. Toimiessaan Maserussa Lesothossa pastorina ja Raamattukoulun opettajana, niin hän sai idean ryhtyä painamaan kirjekurssimateriaalia hankkimalla offsetpainokoneen ja ryhtymällä itse painamaan sen kirjekurssimateriaalin 1960-luvulla. Yllättävä tieto, että Reinhard Bonnke on myös offsetpainaja, joita koulutan työkseni ammattikoulussa ja hän oli oppinut sen painamisen ilman koulun käyntiä...

2000 luvun alussa kuljin paljon Pekka evankelistan mukana. Muistan kun monesti Pekka varoitti ylpeydestä ja sen seurauksista, sillä hän oli kokenut sen ja seuraukset henkilökohtaisesti. Pekka kertoi kuinka hänen nuoruutensa oli hyvästä kodista huolimatta ajautunut päihteisiin ja vankilakierteeseen, josta hän meinannut päästä pois ollenkaan. Hän sanoi, että vankilassa olleessaan hän oli käynyt hengellisissä tilaisuuksissa vain sen vuoksi, että ryhmien mukana oli joskus kauniita tyttöjä. Vaikka hänen käynneillään oli väärät motiivit, oli kuultu sanoma jäänyt mietityttämään häntä. Kerran vapaaksi päästyään päihdeputken jälkeen oli mennyt kysymään siltä saarnaajalta, joka vieraili vankilassa, onko se totta mistä olivat puhuneet. Evankelista vakuutti sen olevan totta ja Pekkakin voi kokea sen. Pekka oli päättänyt lähteä seuraamaan Jeesusta. Hän liittyi seurakuntaan ja halusi itsekkin olla mukana kertomassa kokemastaan ihmeellisestä syntien sovituksesta ja rauhasta, jonka hän itse oli kokenut. Hän kasvoi uskossaan ja sai vaativimpia tehtäviä ja perusti oman yhdistyksen Venäjän evankelioimistyötä varten. Hän oli saanut uskossa rukoiltuaan Jumalalta ei ihmisiltä, vaikka heidän kauttaan, kaiken mitä tarvitsi. Hänellä oli ryhmä, joka evankeloi Karjalan kyliä, Viipuria jne. Ihmiset tulivat uskoon joukkoina ja ihmiset parantuivat kokuksten aikana, niin hän rupesi ajattelemaan kuka hän mahtaa oikein olla, kun kaikki nämä ihmeelliset asiat tapahtuvat hänen käsiensä kautta ja otti sitä kautta kunnian itselleen. Tämän ylpeyden synnin seurauksena hän menetti vaimonsa omaisuutensa ja palvelutehtävänsä ennenkuin teki parannuksen, sillä jokainen uskova voi langeta asemastaan Jumalan lapsena ja hänen nimensä voidaan pyyhkiä pois Elämän Kirjasta ja Jeesus voi sanoa ettei Hän ole koskaan tuntenut, mene pois vääryyyden tekijä. Kun tapasin Pekan, oli hän tehnyt parannuksen ja lähtenyt uudelleen seuraamaan Jeesusta, mutta hän kuoli jo 55 vuoden iässä, mutta hänen kauttaan opin monia asioita kuten tämän ylpeyteen liittyvän opetuksen. Digi-IRT sanoo: "Ylpeys, ylpeä: Epäjumalanpalvelulle on ominaista ylpeys, koska siinä »minä» asetetaan sille paikalle, mikä ihmiselämässä kuuluisi Jumalalle. Jo VT osoittaa tällaisen mielenlaadun synniksi: »Ylvästelijät eivät kestä sinun (Jumalan) silmiesi edessä», Ps. 5:6, vrt. 2Sam. 22:28, Sananl. 21:4. - Kreikkalaiset katsoivat ylpeyden (kreik. hýbris) kaikkein pahimmaksi synniksi. Ylpeää kohtasi jumalien kosto, nemesis.

UT:ssa Jeesus opettaa, että ylpeys kuten kaikki muukin synti on lähtöisin sisältäpäin, ihmisen sydämestä, Mark. 7:21-23. Omavanhurskauden takana on aina ylpeys. Sen vastakohtana Jeesus viittaa opetuslapsiin, jotka ovat »hengessä köyhiä», Matt. 5:3 (ks. alkut.), ts. nöyriä ja vähäisiä Jumalan edessä.

Ylpeä ei tunne tarvitsevansa Jumalan armoa. Tällaisia ovat ennen kaikkea julki jumalattomat, 2Tim. 3:2 ss., Room. 1:28 ss., mutta usein myös uskonnolliset ihmiset, vrt. Luuk. 18:9 ss. Myös uskova voi huomaamattaan luisua omahyväisyyden syntiin, Ilm. 3:17.

Ihminen, joka oman luulotellun erinomaisuutensa vuoksi on ylimielinen suhteessa Jumalaan, suhtautuu lähimmäiseensä vielä ylimielisemmin. Hän ylpeilee tämän kustannuksella, Luuk. 18:11, halveksien tämän syntisyyttä ja kurjuutta, 7:39, 15:2,30, 19:7, Joh. 8:3 ss. - Ennemmin tai myöhemmin Jumala, vanhurskas tuomari, kuitenkin kukistaa kaiken ylpeyden ja kopeuden, Sananl. 16:18, Jes. 2:17, 14:12 ss., Matt. 23:12, Luuk. 1:51.

Kirkkoisä Augustinuksen mukaan ylimielisyys eli ylpeys (lat. superbia) on kaikkien syntien alkujuuri. Skolastikot sanoivat, että ylpeys on kaikkien paheiden kuningatar. Ylpeys mainitaan seitsemän pääsynnin eli kuolemansynnin joukossa (muita ovat ahneus, haureus, kateus, mässäily, viha ja hengellinen laiskuus). Vanhemmassa teologiassa korostetaan usein, että perkele oli ensimmäinen, joka lankesi ylpeyden syntiin.

On itsestään selvää, että kristillinen evankeliumi, joka voimakkaasti korostaa ihmisen avuttomuutta suhteessa Jumalaan, paljastaa ylpeyden ylipääsemättömäksi pelastuksen esteeksi. Ylpeys ei ole ainoastaan synnillistä itsensä yliarvioimista, vaan uhmaa, jossa ihminen kiistää kertakaikkisen syntisyytensä ja haluaa. viedä jotain omaansa Jumalan eteen. Ylpeän ihmisen asenne ilmenee selvimmin siinä, että hän halveksii evankeliumin tunnussanoja: »vain armosta» ja »yksin uskon kautta"

Kenneth E. Haginin kirjassa ”Tuore voitelu” (Uskon Sanan Kustannus 1992) todetaan sivulla 27, josta tämä lainaus: ”Mutta Jumala on voidellut koko kansansa olemaan pappeja Jumalalle. Ihmisten ei pitäisi ajatella olevansa ’erityisiä’, kun he rukoilevat, vaan heidän pitäisi vain sanoa: ’Ylistys Jumalalle, meidät kaikki on voideltu olemaan pappeja. Olkaamme sellaisia ja rukoilevia!” Mutta ihmisillä – varsinkin niillä, joiden perustus ja juuret eivät ole Jumalan Sanassa – on usein taipumus ajatella itsestään suuria ja luulla, että heillä on erityinen ’palvelutyö’ tai ’kutsu’, jota kenelläkään muulla ei ole Kristuksen ruumiissa. He paisuvat ylpeydestä ja menevät harhaan, koska he luulevat olevansa erityinen ihmisten ’luokka’ ja ettei kukaan Kristuksen ruumiissa ole heidän vertaisensa… Me kaikki olemme ’erityisiä’ Kristuksen ruumiissa! Näetkö, kuinka ihmiset voivat eksyä ajattelemaan väärin?”

Tehdään parannus ja otetaan Pekan opetuksesta oppia.

Olen lukemassa mielenkiintoista Sadhu Sundar Singh:n kirjaa "Herra kutsuu" (Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus Pietarsaari 2001). Sadhu Sundar Singh on syntynyt 3.9.1889 Rampurin alueen Patialan valtiossa Intiassa sikh-heimoon ylhäisen ja rikkaan tilanomistajan perheeseen. Viisitoistavuotiaana hän oppi tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti, sillä hän oli nähnyt huoneessaan kirkkaan valon, jonka keskeltä oli nähnyt Jeesuksen hahmon ja saanut rauhan sydämelleen. Suku oli yrittänyt tehdä kaikkensa saadakseen hänet kieltämään Jeesuksen ja palaamaan entiseen, mutta hän seurasi Jeesusta maksoi mitä Jeesuksen seuraaminen maksoi. Hän kuoli Himalajassa 1929. Herra kutsuu kirjan lukemista suosittelen kaikille.

Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan sivulla 97 näin: ”Mitannit olivat perustaneet Pohjois-Mesopotamiaan Eufratin ja Tigriin yläjuoksun väliin mahtavan Mitannin valtion. Heidän kuninkaansa olivat koonneet ympärilleen vaunusoturien aristokratian, ja heillä oli indoarjalaiset nimet. Maan aristokraateista käytettiin nimitystä ’marijanni’, mikä merkitsee ’nuorta soturia’. ’Marijanni’ on muinaisintialainen sana, ja mitannien temppelit olivat pyhitetyt muinaisintialaisille jumaluuksille. Rigvedan loitsulailut kajahtelevat Mithraan, pimeyttä vastaan taistelevan valon voitollisen soturin, Indran, ukkosen hallitsijan, ja Varunan, ikisäännöllisen maailmanmenon ohjaajan, muotokuvien edessä. Seemiläisten vanhat jumalat on syösty jalustoiltaan… Tämän Mitannin valtion kanssa Egyptillä on nyt yhteinen raja, jonka ei kuitenkaan suoda olla rauhassa. Paikalliskahakat eivät lopu. Eri kohdissa tapahtuneet hyökkäykset sotkevat egyptiläiset jousimiesosastot alituisesti katkeriin selvittelyihin vaunusotureiden kanssa. Sotaretkillä työntävät egyptiläiset taisteluvoimat pian mitannien joukot takaisin syvälle vihollisen alueelle. Libanonin laaksot, Oronteen ja Eufratinrannat ovat alituisten taistelujen ja verilöylyjen näyttämönä. Melkein vuosisadan ajan molemmat suuret valtakunnat kahakoivat keskenään. Vähän ennen vuotta 1400 eKr. tarjoavat sotaisat mitannit egyptiläisille rauhaa. Vihollisista tulee ystäviä. He lähettävät tyttäriään Niilin maahan komean saattueen ja kalliden lahjojen seuratessa mukana; heidän prinsessansa menevät faaraoiden kanssa naimisiin. Kolmessa peräkkäisessä hallitsijasukupolvessa sekoittuvat siten ensimmäistä kertaa indoarjalainen ja egyptiläinen veri toisiinsa. Todennäköisesti oli juuri näitä prinsessoja kaikkien faaraonpuolisoiden joukosta kuuluisin: Nefertiti, jonka kauneus vielä nykyään ihastuttaa maailmaa. Hänen puolisonsa Amenhotep IV oli egyptiläinen aurinkokuningas Ekhnaton.”

Haluamme päästä mahdollisimman nopeasti elämässämme eteenpäin kasvamatta tehtäviimme. Tulemme kärsimättömiksi joutuessamme odottamaan tilanteemme korjaantumista. Kerrankin eräs tuttu henkilö kyllästyi odottamaan pääsyä luvattuun tehtävään ja päätti antaa periksi ja juoda juuri silloin murheeseensa, niin että saapui jopa työpaikalle humalassa, mikä ei ollut tavatonta tuhon aikaan (1970-luvulla). Mutta se olisi ollut se päivä jolloin asiat olisivat korjaantuneet ja hän olisi voinut mennä uralla eteenpäin. Siitä tuli suuri tappion päivä.

Odottaminen saattaa vaatia nöyryyttä, sillä ajattelemme, että olemme saaneet koulutuksen vain hyviin työtehtäviin, mikä on oikeutemme ja itsestään selvyys. Olin kerran työnjohtajana ja toimitiloissa tehtiin remonttia ja sen seurauksena oli lattioilla roskaa, mikä häiritsi joitakin työntekijöitä, eikä siihen hätään mikään muukaan olisi auttanut kuin tarttua siivousvälineisiin, mikä ei sopinut kenenkään kunnialle, nöyrtyä tekemään muuta kuin ammattinsa edellyttämää työtä. Tämän takia kun kukaan muu ei halunnut siivota hoidin sen siivouksen, mikä oli monien mielestä hävettävää, että heillä on tuollainen pomo. Muitakin esteitä eteenpäin pääsylle voi olla, kuten et kunnioita auktoriteettejä jne...

Kerran eräs nuori tyttö sanoi minulle, että hän on sellainen pahis jolla ei ole kavereita eikä kukaan välitä hänestä. Sanoi hänelle, että ratkaisuna voisi olla nöyrtyä ja osoittaa ensin muille ystävyyttä, kaveruutta, huomiota ja ystävällisyyttä, eli mitä kylvät sitä tulet niittämään. Jos ei toimi näin, vaan haluaa olla kaikkien huomioin kohteena antamatta mitään, niin imee kaikkien lähellä olijoiden voimavarat tyhjäksi, eikä kuitenkaan saa tatpeeksi, eikä kukaan halua olla näin vaikean ihmisen lähettyvillä.