Kävin Venäjän Karjalan Lahdenpohjassa Meerin luona 21-23.5., mutta saavuttiin vasta yhden jälkeen yöllä perille ja Meeri oli jo sikeässä unessa eikä kuullut ovikellon ääntä. Meeri oli jättänyt ulko-oven auki, joten pääsimme sisälle ja nukkumaan, eikä Meeri herännyt kuin vasta aamulla ihmettelemään koska olimme tulleet.
Aamulla teimme turistikierroksen Lahdenpohjaan ja Meeri kertoi meille Lahdenpohjan nähtävyyksistä ja tapahtumista. Tämän jälkeen vierailimme Lahdenpohjan Lastenkoti-internaatissa, jossa on paljon remontoitu, koska Karjalan apu, suomalaiset- ja ruotsalaiset seurakunnat ovat avustaneet remonteissa.
Internaatti järjestää elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen 10 päivän lastenleirin Nivassa, joka sijaitsee Sortavalan ja Lahdenpohjan välissä. Leirille on tulossa väkeä auttamaan Suomesta ja Ruotsista. Lapsilla on mökki majoitus. Lastenleirillä pidetään Jumalanpalveluksia, sekä aamu- ja iltahartaudet. He tarvitsisivat telttoja, tikkatauluja ym. Toivottivat suomalaiset tervetulleiksi, mutta haluavat tarkan tiedon, jotka ovat tulossa lastenleirille kaksi viikkoa ennen leirin alkua.
Illalla kävimme yli kymmenen hengen perheessä, jossa rouva odotti kymmenettä lastaan tulevaksi minä hetkenä hyvänsä. Täältä suuntasimme Lumivaaran kirkonraunioiden katselemisen jälkeen Meeri Laatokan saaren mökille jonne on 15 noin viidentoista minuutin soutumatka. Meerillä on saunamökki ja hirsitupa, jossa saunoimme ja vietimme yömme.
Vierailimme paikallisessa Helluntaiseurakunnassa.
Katso video Lahdenpohjan Helluntaiseurakunnasta http://www.youtube.com/watch?v=7OytrKwgxyM
Pentti Mattila
http://koti.welho.com/penttijuhani



